tiistai 12. marraskuuta 2013

Tulista syysruokaa

Sunnuntaina tein pizzaa varten tomaattikastiketta sen verran reilusti, että kehitin tämän tuhdin syysruoan sen pohjalta. Chili con carne on ollut mielessä jo hetken, muttan koska jääkaapissa oli oliiveja sun muuta, ei tästä ihan perinteistä chiliä nyt tullut.

Nyt kyllä kehun ja kiitän itseäni, sillä tämä ruoka oli aivan tajunnan räjäyttävän hyvää!
Tänään söin sitä ihan sellaisenaan, juustosiivujen kera, mutta seuraksi sopisi varmasti super hyvin myös täysjyvä riisi tai speltti. Oi!



400 g paistijauhelihaa
1 sipuli
1 iso valkosipulin kynsi
1 punainen paprika
1 punainen chili
savupaprika maustetta
chili mausteseosta
valkopippuria
suolaa
n. 2-3 dl punaviiniä
n. 2-3 dl tomaattikastiketta
mustia oliiveja
kourallinen tuoretta persiljaa
1 ruukku korianteria

Paista jauheliha kattilassa, lisää mausteet, sipuli, valkosipuli, chili ja paprika. Anna maustua kunnolla. Lisää punkku, tomaattikastike, oliivit ja yrtit.
Anna padan porista liedellä miedolla lämmöllä pitkään, ainakin tunti tai mielellään kaksi.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Granola

Kaupan myslit sucks. Sokerikuorrutettu mysli ei vaan kiinnosta. Yök, en tykkää.
Päätin kaupassa että tuohon hyllyyn en kajoa, vaan teen myslini itse.

Uskon että se päätös kannatti, sillä keittiössäni leijuu nyt ihana tuoksu!
Tuskin maltan odottaa huomisaamuista soijajogurttiani omatekemän granolan ja äidiltä saatujen pakastepuolukoiden kera nautittuna. Ooh!




5 dl kaurahiutaleita
2 dl kauraleseitä
1/2 dl mantelijauhetta
3 dl seesamin siemeniä
2 dl auringonkukan siemeniä
1/2 dl pistaasipähkinöitä
1 dl parapähkinöitä
1 rkl hamppurouhetta
2 tl kanelia
n. 10 kpl taateleita

100 g kookosrasvaa sulatettuna
maun mukaan hunajaa ( noin 1/2 dl )

Sulata rasva ja sekoita siihen hunaja.
Hakkaa pähkinät rouheeksi, laita kuivat aineet kulhoon ja sekoita kaikki yhteen.
Laita seos uunipellille, 160 C noin 25 min. Sekoita pari kertaa välissä, ettei granola pala. Lisää lopuksi pilkotut taatelit valmiiseen mysliin.




sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kookospannari

Päätin pyhäpäivän kunniaksi tehdä jotain jälkkäriä. Pian lähetyvän muuton takia, on tarkoitus saada kuiva-ainekaappia tyhjennettyä, joten en ostanut mitään kaupasta, vaan tein sitä mitä kaapista löytyi.
Kookosletut ovat suosikkejani, mutta tänään en jaksanut seisoa paistinpannun vieressä. Tein siis kookospannaria ja ihan hyvin sekin onnistui.
Ei liian makeaa, vaan juuri sopivaa. Kupillinen piparminttuteetä kaveriksi, ah.
Suosittelen testaamaan, tosi hyvää!

400ml kookosmaitoa
4 munaa
2 dl riisijauhoja
1 dl kookossokeria ( tähän sopii toki ruokosokeri tai tavallinen sokeri )
1 dl kookoshiutaleita
loraus hunajaa
loraus rypsiöljyä

Sekoita aineet keskenään, anna taikinan vetäytyä puolesta tunnista tuntiin. Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle tai voideltuun piirasvuokaan. Uuni 200 C, noin 25 min.




Kotipizza, paras pizza

Kyllä se on vaan todettava, että kotona itse tehty pizza on parasta ikinä. Aina kun tilaan pizzan ravintolassa, tulee pettymys. Liian vähän kastiketta, mauton, liikaa juustoa tms...

Itsetehty tomaattikastike ja pohja vaan takaavat parhaan maun. Ainakin minun ja poikaystäväni mielestä.
Tämän sunnuntain pizza maistui jotenkin aivan erityisen hyvälle. Nam.



pohja:
3 dl kädenlämpöistä vettä
1 pussi kuivahiivaa
ripaus suolaa
täysjyvä vehnäjauhoja
kaurahiutaleita

tomaattikastike:
1 tetra chili tomaattimurskaa
2 purkkia tomaattipyrettä
1 purkki vihreää mojo kastiketta
kirsikkatomaatteja
jalopenoa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
nippu persiljaa
cayennepippuria
chiliä
mustapippuria
valkopippuria
savupaprikajauhetta
suolaa
hunajaa

täytteeksi tänään:
kirsikkatomaatteja
sipulirenkaita
kalkkunaleikkelettä
oliiveja
suolakurkkua
pippurimeetwurstia
juustoraastetta