perjantai 29. elokuuta 2014

Täyteläinen sosekeitto

Syksyn saavuttua keittoruoka maistuu taas. Sopassa on myös se hyvä puoli, että sitä tulee tehtyä aina iso kattilallinen, ja näin ruokaa on valmiina jääkaapissa useammaksi päiväksi.
Sosekeittoon päädyin, koska jääkaapissa oli siihen sopivat valmiit raaka-aineet. Valmistin keiton jo eilen illalla ja tänään lämmitin sitä lounaaksi vauvan nukkuessa päiväunia.

1 iso bataatti
1/2 purjo
2 pientä kesäkurpitsaa
kanttarellifondia
kanafondia
mustapippuria
valkopippuria
kuivattua persiljaa
suolaa
n. 1 dl kookosmaitoa

Pilko kasvikset ja keitä ne kattilassa pehmeiksi. Lisää kiehuvaan veteen fondit. Mausta. Kaada osa keitinvedestä pois ja käytä osa keiton liemeksi. Kaada lopuksi joukkoon kookosmaito. Soseuta sauvasekoittimella ja nauti.




keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kookos-banaani-suklaamousse

Kova on makeanhimo tällä mutsilla.
Jollain on himoa pakko tyydyttää, mutta yritän tehdä sen melko terveellisesti ja edelleen ilman sokeria.

Ystäväni tuli kylään ja tein meille nopeasti tämän herkullisen moussen. Teen toistekin, oli meinaan hyvää.



1 tölkki kookosmaitoa ( pidä purkki jääkaapissa ja käytä kovettunut osa mousseen, nesteen voi säästää vaikka aamusmoothieen )
3 pakastettua banaania ( siivuta pakastimeen kypsät banaanit valmiiksi edellisenä päivänä )
1 rkl Cocovi raakakaakaojauhetta
1 rkl kookoshiutaleita
loraus agavesiirappia

Erottele kookosmaidosta kovettunut osa ja vatkaa se vaahdoksi.
Laita vaahdotettu kookosmaito ja jäiset banaanisiivut shakeriin ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kaakaojauhe, kookoshiutaleet ja agavesiirappi ja sekoita vielä.
Tarjoa heti tai laita hetkeksi pakastimeen jos haluat moussesta jäätelömäisempää koostumusta.

maanantai 25. elokuuta 2014

Tosi hyvä tomaattikastike

Sen olen oppinut että tomaattikastike tehdään aina itse. Tosin oikaisen sen verran, että teen sen melko aina tomaattimurskasta enkä tuoreista tomaateista, vaikka se olisi varmasti sata kertaa parempaa niin.
Silti se on ihan eri juttu, kun jos ostaisin valmista kaupasta.

Teen aina tomaattikastiketta sen verran reilusti, että siitä riittää ainakin rasiallinen pakastimeen seuraavaa tarvetta varten. Kastike valmistuu lähes itsestään ja on sitä parempaa mitä pidempään ehtii hautua kattilassa.



3 prk tomaattimurskaa ( Mutti )
1 suuri valkosipulin kynsi
1 ruukku tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
agavesiirappia
suolaa
mustapippuria
valkopippuria
cayennepippuria
kuivattuja yrttejä maun mukaan ( persiljaa, korianteria )
tilkka punaviinietikkaa
punaviiniä
( aurinkokuivattuja tomaatteja )

Laita tomaattimurskat kattilaan ja anna kiehahtaa. Lisää kaikki loput ainekset sekaan ja keitä miedolla lämmöllä vähintään 30-60min. Maista ja lisää mausteita tarpeen mukaan. Surauta lopuksi sauvasekoittimella tasaiseksi.

Tälläkertaa käytin tomaattikastiketta munakoisovuokaan ja pitsaan. Loput laitoin pakastimeen.

tiistai 19. elokuuta 2014

Makeaa ilman sokeria

Vauvani vatsa ei siedä sokeria. Niimpä olen jättänyt ruokavaliostani valkoisen sokerin kokonaan pois ja erityisesti irtokarkit ovat ehdottomasti kieltolistalla. Itseasiassa se on todella hyvä asia, ihan itsellenikin.
Makeanhimo on silti läsnä. Johtuneeko imetyksestä vai väsymyksestä, en tiedä.

Olen tehnyt raakakakkuja ja ne ovat olleet loistavia makeanhimon taltuttajia. Omatekoiset mehujäät maistuivat erityisesti hellekeleillä. Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa raakasuklaata ja "toffeeta".
Tosi hyviä molemmat ja pieni palanen näitä herkkuja auttaa kummasti kun sokerihammasta kolottaa.

Raakasuklaan valmistin Cocovin valmispakkauksesta, jonka olin saanut ystävältäni lahjaksi.
Paketissa mukana oli gojimarjoja, mutta päätin laittaa niiden sijasta hasselpähkinöitä, kuivattuja mustikoita ja aprikoosin paloja sekaan valmiiseen massaan. Toimii!



Toffee ohjeen sain ystävältäni.
Ohje oli bongattu Karita Tykän kirjasta "Raakaa ja makeaa", mutta muutin sitä aivan aavistuksen verran.
Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut aprikoosia, mutta mielestäni se teki toffeen makuun kivan lisän.

n. 50g raakakaakaovoita ( sulatettuna vesihauteessa )
n. 1,5 dl pehmeitä taateleita
n. 0,5 dl pehmeitä aprikooseja
2 rkl maapähkinävoita
1 rkl agavesiirappia
ripaus ruususuolaa

Sulata kaakaovoi. Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa niin kauan, että saat tasaisen toffeemaisen massan. Laita karkit jähmettymään pakkaseen jääpalamuotteihin tai silikoniseen kakkuvuokaan.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Raakaa kakkua! Mustikkaista suklaakakkua!

Olen vähän innostunut raakakakuista.

Yksi syy on tietysti Vitamix ( oletettavasti tullut jo kaikille selväksi... ) ja toinen syy vauvamme.
Tai siis se, että meillä käy nyt enemmän vieraita kun yleensä. Raakakakku säilyy kätevästi pakastimessa leikattuna annospaloiksi, ja sieltä voi sitten ottaa aina vieraiden saapuessa sopivan määrän kakkupaloja tarjolle.
Vauvan takia syön myös mahdollisimman vähän valkoista sokeria. Vaikka hän reagoi hyvin vähän syömiini ruokiin, niin sokerista minityyppi on saanut pahoja vatsaoireita ja kerran syömieni irtokarkkien jälkeen akuutin sokerihumalan.
Makeanhimoissani voin siis turvautua raakakakkuun, koska laitan niihin yleensä vain agavesiirappia, ja tällä kertaa myös kookossokeria. Pieni määrä ei maata kaada, ja oletan noiden olevan joka tapauksessa valkoista sokeria parempia vaihtoehtoja.



Tähän kakkuun alkuperäisen inspiraation sain ystävältäni Annikalta. Hänen reseptinsä löytyy Voi Hyvin lehden sivuilta, tästä linkistä: http://www.voihyvin.fi/artikkeli/raakaruoka-avokado-suklaakakku
Yhdistelin kuitenkin useita eri ohjeita ja tein niistä mieleiseni.

Omastani tuli siis tällainen.
Tosi helppo. Tosi hyvä. Tosi makeanhimoon sopiva. Nam.

Pohja:
n. 3-4 dl pähkinöitä ( parapähkinä, cashewpähkinä, hasselpähkinä, auringonkukansiemen )
200g taateleita
3/4 dl kaakaojauhetta
2-3 rkl vettä
ripaus ruususuolaa

Täyte:
3 kypsää avokadoa
1 dl kaakaojauhetta
3/4 dl kookosöljyä
1 rkl vaniljasokeria ( tai vaniljatanko )
1 rkl kookossokeria
2 rkl agavesiirappia
1/2 appelsiinin mehu
appelsiinin raastettu kuori
ripaus ruususuolaa

mustikoita

Liota pähkinöitä, siemeniä ja taateleita vedessä muutama tunti. Laita kaikki pohjan aineet tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi massaksi. Pähkinät saavat jäädä rouheaksi, se tekee pohjaan kivan koostumuksen.
Levitä massa irtopohjavuokaan, leivinpaperin päälle. Kostuta sormet viileällä vedellä ja painele tasaikseksi. Laita pakastimeen siksi ajaksi kun valmistat täytteen.

Laita avokadot, kaakaojauhe, kookosöljy, sokerit ja suola tehosekoittimeen ja sekoita kuohkeaksi. Lisää vielä appelsiinin raastettu kuori ja mehu ja sekoita.

Ota pohja pakastimeesta ja levitä sen päälle mustikoita tasainen kerros.
Kaada mustikoiden päälle suklainen täyte.
Laita kakku pakastimeen tunniksi, pariksi.

Leikkaa annospaloiksi ja koristele palat aina tarjolle laitettaessa mustikoilla, kookoshiutaleilla, mintulla tai appelsiinin raastetulla kuorella.






sunnuntai 3. elokuuta 2014

Raakamansikkakakku

Päätin jo toistamiseen kokeilla raakakakun tekoa. Kakku onnistui, maistui hyvälle ja näytti kauniille.
Erityisen mukavaa oli myös sen todella helppo valmistus.
Löysin ohjeen Hannan Soppa blogista, jonne löydät tästä linkistä: http://hannansoppa.com/helppo-ja-raaka-mansikkakakku/
En juurikaan muuttanut ohjetta, vaan päätin tehdä sen ihan sellaisenaan. Kannatti.



pohja:
n. 3-4 dl erilaisia pähkinöitä ( parapähkinä, hasselpähkinä, saksanpähkinä )
200 g kuivattuja aprikooseja

täyte:
5 dl cashew-pähkinöitä
3 kypsää banaania
n. 4 rkl vettä
2 rkl kookosöljyä
1 rkl agave-siirappia
1 tl kanelia
1 tl vaniljajauhetta
1/2 - 1 l mansikoita ( riippuen haluatko käyttää mansikoita myös koristeluun )

Liota cashew-pähkinöitä n. neljä tuntia reilussa vedessä.

Liota myös pohjaan tulevat pähkinät pehmeiksi ja aja ne rouheaksi massaksi aprikoosien kanssa monitoimikoneessa tai shakerissa, itse käytin tähän Vitamixia. Painele massa leivinpaperin päälle irtopohjavuokaan. Kostutetuilla sormilla pohjan levittäminen vuoalle onnistuu parhaiten. Laita kakkupohja pakastimeen odottamaan.

Valuta cashew-pähkinät. Laita ne ja banaanit veden, kookosöljyn, agavesiirapin, kanelin ja vaniljan kanssa shakeriin ja aja tasaiseksi, kermamaiseksi massaksi. Lisää tarvittaessa vettä.
Kaada noin puolet täytteestä pohjan päälle ja siirrä pakastimeen.

Sekoita mansikat lopun täytemassan joukkoon ja surauta shakerilla sileäksi, vaaleanpunaiseksi ihanuudeksi. Kaada tämä vielä vaalean täytteen päälle ja pakasta kakkua vähintään kaksi tuntia.

Leikkasin kakun ensimmäisellä tarjoilukerralla annospaloiksi. Jätin kakun pakastimeen ja näin aina vieraiden tullessa voin tarjota kakkua paloina ja koristella ne annoksiksi.