keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Pehmoinen raakapuuro

Olen yrittänyt vähentää arkena leivänsyötiä, ihan vaan siksi etten korvaisi aterioita leivällä. Aamuisin syön siis useimmiten kaurapuuroa tai soijajugurttia marjojen ja pähkinöiden kera.

Kaipailen toisinaan jotain muutakin arkiaamujeni iloksi, joten surffailin eilen netissä raakapuurojen ohjeita ja löysin erinomaisen ohjeen Urbaanilusikka blogista. Alkuperäinen resepti löytyy siis tuon linkin takaa. Muunsin reseptiä hieman sen mukaan mitä jääkaapista löytyi.




1 dl kaurahiutaleita
vajaa 1/2 dl chian-siemeniä
2 rkl mantelirouhetta
1 dl soijajugurttia
2-3 dl luomu kauramaitoa
1 tl luomu hunajaa
1 tl kookosöljyä
1 tl bourbon vaniljajauhetta
ripaus suolaa

Lisäksi marjoja ja hedelmiä maun mukaan

Sekoita kaurahiutaleet, chian-siemenet ja mantelirouhe keskenään ja lisää n. 2 dl kauramaitoa päälle. Laita seos jääkaappiin noin tunniksi tai yön yli.
Sekoita toisessa kulhossa jugurtti, loput kauramaidosta, hunaja, kookosöljy, vanilja ja suola. Laita tämäkin seos jääkaappiin noin tunniksi tai yön yli.
Yhdistä kaura-chiansiemenseos ja jugurttiseos ja sekoita tasaiseksi. Nauti marjojen ja hedelmien kanssa ja lisää vielä halutessasi hunajaa antamaan makeutta.

Kokeile mantelirouheen lisäksi/kanssa maun mukaan myös auringonkukan -tai seesaminsiemeniä, pähkinöitä tai pellavansiemeniä.




tiistai 27. tammikuuta 2015

Suklaavanukaskakkua, ihan vaan koska on tiistai!

Näin tämän täydellisen kakkuohjeen Vaneljan sivuilla ja päätin kokeilla heti. Chia siemenet ovat olleet kaapissa kokeilematta, joten tässä reseptissä sain mahdollisuuden testata niitäkin.
Muutin hieman pohjaa, en siksi että varsinaisessa ohjeessa olisi ollut jotain vikaa, vaan siksi että kaapista ei löytynyt kaikkia ainesosia. Siksi siis säätö. Alkuperäinen ohje löytyy täältä.



Pohja:
1,5 dl kuorittuja manteleita
1/2 dl  seesamin siemeniä 
1 dl pehmeitä taateleita
2 rkl kookosöljyä
1 tl vaniljauutetta
ripaus merisuolaa
  • Täyte:
    • 4 dl kauramaitoa
      0,5 dl chian-siemeniä
    • 0,5 dl raakakaakaojauhetta
    • 4-5 rkl kookosöljyä
      1 banaani
    • 1 tl vaniljauutetta
    • 4 pehmeää taatelia
      1 rkl luomu hunajaa

      Vuoraa pieni irtopohjavuoka leivinpaperilla. Surauta pohjan ainekset tasaiseksi massaksi blenderillä ja painele vuoan pohjalle. Laita vuoka pakastimeen ja valmista sillävälin täyte.
      Laita kaikki täytteen ainekset blenderiin ja aja tasaiseksi massaksi. Lisää hunajaa enemmän jos mielit makeampaa herkkua. Laita kakku pakastimeen noin tunniksi ja tarjoa kookoskermavaahdon ja piparminttuteen kanssa. Ah!


Minestronekeitto

Keittokausi on taas alkanut. Himoitsen kuumia keittoja aina talvella ja kun eilen muistin tämän lapsuusajan soppasuosikkini, oli maanantain ruokavalinta selvä!
Sovelsin tietysti perinteistä ohjetta ja laitoin joukkoon kaikkea mitä jääkaapista löytyi.



n. 1 l vettä
kanafondia
1 purkki Mutti tomattimurskaa
tomaattipyrettä
1 rkl chilikastiketta
3 laakerinlehteä
maustepippureita
mustapippuria
valkopippuria
kuivattua ruohosipulia ja persiljaa
1 purjo
3 porkkanaa
pieni pala lanttua
1/2 purkkia hillosipuleita
1 rkl kaprista
pussi herne-maissi-paprika sekoitusta
350g savupalvikinkkua
gluteenitonta spagettia katkottuna


Keitä vesi ja lisää siihen kasvisfondi, tomaattipyre ja tomaattimurska. Mausta. Anna maustua sillävälin kun leikkaat porkkanat ja lantut pieniksi kuutioiksi ja purjon silpuksi. Laita kasvikset porisemaan liemen sekaan. Leikkaa kinkku ja lisää se, hillosipulit, kaprikset, spagetti ja herne-maissi-paprika soppaan sekaan. Anna porista liedellä kunnes spagetti on kypsää.


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Puolukka-suklaaraakakakku

Olen koukussa raakakakkuihin ja tätänykyä myös puolukoihin. Päätinpä siis yhdistää nämä kaksi ihanuutta. Kakusta tuli hyvä, ei lainkaan makea, eikä siltikään kirpeä. Jotenkin juuri sopivanlainen tämänpäiväiseen makeanhimooni.



pohja:
1,5 dl cashewpähkinöitä
1,5 dl pecanpähkinöitä
n. 100g pehmeitä taateleita
ripaus laatusuolaa

täyte:
5 pientä avokadoa
1,5 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl kookosöljyä
2 rkl kaakaovoita
2 rkl kookossokeria
2 rkl kotimaista luomu hunajaa
1/2 tl aito vaniljajauhetta
1 1/2 - 2 dl pakaste puolukoita

Liota pähkinöitä ja taateleita yön yli. Kaada vesi pois ja laita ne blenderiin ja lisää ripaus suolaa. Aja tasaiseksi massaksi. Painele massa leivinpaperilla vuoratun pienen irtopohjavuoan pohjalle. Laita pakastimeen siksi ajaksi kun teet täytteen.

Kuori avokadot ja laita ne blenderiin. Sulata kookosöljy ja kaakaovoi vesihauteessa ja kaada  blenderiin. Lisää hunaja, vanilja, kookossokeri ja kaakaojauhe ja sekoita massa tasaiseksi. Lisää halutessasi makeutta. Siirrä suklaatäyte kulhoon ja sekoita joukkoon jäiset puolukat. Kaada seos pohjan päälle ja ripottele päälle vielä puolukoita. Laita kakku pakastimeen noin kahdeksi tunniksi.

Lohipasta

Tänään oli "jämät pois jääkaapista" -ruoanlaittopäivä.
Siihennähden ruoasta tuli tosi hyvää, ellei peräti erinomaista. Taidan tehdä toistekin.




gluteenitonta spagettia

n. 150 g kylmäsavulohta
paksoita
kevätsipulia
persiljaa
kaprista
itsetehtyä yrttiöljyä ( oliiviöljy, rypsiöljy, persilja, etikka, suola, pippuri, hunaja )
pieni pala vuohenjuustoa
mustapippuria
dijon sinappia
sitruunamehua

Keitä spagetti. Laita kaikki ainekset valmiin spagetin joukkoon kattilassa ja sekoita hetki. Tarjoa heti.



perjantai 2. tammikuuta 2015

Puolukka raakasuklaa

Nyt osui ja upposi!
Tästä raakasuklaasta tuli sellaista herkkua että ei ihan yksi palanen riittänyt. Mieskin sanoi maistettuaan tätä, että oli ihan törkeän hyvää!
Nami.


1 dl kaakaovoita
1 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl kookosöljyä
1 rkl kookossokeria
2 rkl maapähkinävoita
5 kpl pehmeitä taateleita
1 dl kookoshiutaleita
jäisiä puolukoita

Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa. Pilko taatelit pieneksi. Laita blenderiin taatelit, kaakaovoi, kookosöljy, kaakaojauhe, kookossokeri, kookoshiutaleet ja maapähkinävoi. Sekoita tasaiseksi. Laita silikonimuotin pohjalle jäiset puolukat ja kaada suklaamassa päälle. Pakasta ja nauti.

Kanaramen

Lontoossa ruokarakkauteni on Wagamaman ramenkeitot. Syön aina saman annoksen, koska en voi ottaa riskiä ettei tilaamani uusi ruoka olisi yhtä täydellinen kuin vanha tuttu.

Olen jo yli viikon puhunut kotona ramenista, mutta nyt jo yli viikon flunssan kourissa ponnistelu sai minut vihdoinkin tuumasta toimeen. Inkivääriä ja chiliä, flunssa pois ja äkkiä!

Tästä keitosta tuli tosi hyvää!
Aion kokeilla muitakin versioita kun nyt alkuun pääsin. Ensi kerralla ehkä katkaravuilla ja/tai lohella.

Tämä on täydellinen talviruoka ja sen tulisuutta voi säädellä helposti chilin määrällä, maun mukaan.
Suosittelen!


broilerin rintafileitä marinoituna
( marinadiin soijakastiketta, chiliä, inkivääriä, sipuli, valkosipulia, cayennepippuria, currya, korianteria, kuminaa, öljyä )

2 l ramenlientä
herkkusieniä
paksoita
chiliä
riisinuudeleita

ramenliemi:
2 l vettä
kanafondia
1 porkkana
1/3 chiliä
pieni pala fenkolia
pala purjoa
kevätsipulia
loraus etikkaa
loraus soijakastiketta
kanan paistoliemi
2 pussia tummaa misotahnaa
2 rkl vaaleaa misotahnaa

Valmista liemi. Pilko vihannekset 2 litraan vettä, lisää kanafondi, etikka ja soijakastike ja anna kiehua vähintään 40 minuuttia. Paista kanat kypsiksi. Kun olet paistanut kanat, lisää kanojen paistoliemi kaikkinensa liemen sekaan.
Leikkaa sienet, paksoi ja chilit valmiiksi. Voit myös laittaa muita kasviksia maun mukaan.
Kaada neste siivilän läpi. Lisää misotahnat liemeen mutta älä anna kiehua. Laita sienet ja paksoi noin 3 minuutiksi liemen sekaan.
Laita syvälle lautaselle riisinuudelit ja kaada päälle kuuma liemi. Leikkaa kana viipaleiksi ja laita keiton joukkoon.