maanantai 21. maaliskuuta 2011

Jauheliha-tomaattikeitto


Näin tänään; otin kaikki viikonlopun jämäruoat pois jääkaapista ja mietin mitä niistä keksisin. Päädyin tekemään ruokaisan jauhelihakeiton ja vaikutaa siltä, että onnistuin!

400g pihvinaudan jauhelihaa
1/2 punasipuli
1/2 vihreä paprika
4 isoa tomaattia
1 suolakurkku
tomaattipyrettä
kourallinen tuoretta basilikaa
n. 4 dl tomaattisalsaa ( ohje löytyy blogista kohdasta: Tuhti burgeri ja ranskalaiset )
n. 2 dl vettä
kourallinen raskalaisia perunoita ( burgerin seurana olleet ranskisten jämät )
suolaa
mustapippuria
valkopippuria
inkivääriä
1 kuivattu pieni chili
1 valkosipulin kynsi
punaista tabascoa

Paistoin jauhelihan kattilan pohjalla ja maustin suolalla ja pippurilla. Heitin sekaan pieniksi pilkotut sipulit, paprikan, tomaatit ja suolakurkun palat. Sekoitin joukkoon reilusti tomaattipyrettä ja annoin hautua hetken aikaa.
Kaadoin sekaan tomaattisalsan ja keitetyn veden. Lisäsin mausteita maun mukaan ( flunssaisena en juurikaan maista mitään, joten saattaa olla että keitto on aika voimakkaasti maustettu ). Pilkoin perunat ja heitin ne soppaan.
Annoin keiton hautua liedellä noin 40 minuuttia.

Täyteläinen keitto maistuisi täydelliselle ruisleivän ja juuston kera. Itse skippaan leivän ja pitäydyn tänään vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa.
Lasillinen piimää kruunaisi kokonaisuuden, mutta jään vain haaveilemaan siitä, koska piimää ei jääkaapistani tänään löytynyt ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti