Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäätelö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäätelö. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. heinäkuuta 2014

Taivaallinen kookosjätski

Tämä täydellinen kookosjätski syntyi ihan vahingossa, ja siis vielä epäonnistumisen kautta.
Olin eilen laittanut manteleita, pähkinöitä, taateleita ja auringonkukan siemeniä likoamaan pieneen määrään vettä. Ajatuksena oli tehdä kookosjäädyke, johon tekisin Vitamixilla pähkinäisen pohjan.

No, aamulla surautin pähkinät tasaiseksi massaksi, onnistuin.
Sitten laitoin kylmän kookosmaidon, ja siis vain sen kovan osan, Vitamixiin ja päätin vatkata sen vaahdoksi, epäonnistuin. Ilmeisesti kookosmaito tulee vaahdottaa ihan perinteisellä vatkaimella, eikä Vitamixilla. Ei nimittäin tullut vaahtoa, tuli enemminkin nestettä.

Sekoitin sitten pienen määrän pähkinämixiä kookosmaitoon, lisäsin vielä kookoshiutaleita ja aitovaniljajauhetta ja laitoin mehujäämuotteihin pakkaseen. Muottien tikut olivat pesussa, joten leikkasin pillejä lyhyemmiksi ja käytin niitä tikkuina.
Aika söpön näköisiä!

Ah! Täydellinen kookosjätski maistui lumoavalle. Aion tehdä tätä toistamiseen, ja ehkä ihan vaan unohtaa sen vatkaamisen ;-)



kookosmaitoa
pähkinöitä
kookoshiutaleita
aitovanilja jauhetta

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Pieni jäätelökakku tai oikeastaan jäädyke

Raskauden loppuvaihe on tuonut minulle himon kylmään mehujäähän ja/tai jäätelöön. Kylmä helpottaa närästystä ja muutenkin maistuu yksinkertaisesti parhaalle. Lepuutuksen ohella siis etsin netistä reseptejä jätskeihin ja muihin kylmiin herkkuihin. Siinä se äitiyslomalaisen aika mukavasti kuluukin, kun säätkään eivät ole sieltä kauneimmasta päästä.

Tähän jäätelökakkuun löysin inspiraation Uusia tuulia - blogista, johon ohje löytyy täältä: http://www.lily.fi/blogit/uusia-tuulia/jaatelon-suloinen-suukko
Ministi muuntelin sitä matkan varrella, mutta alkuperäinen ohje auttoi kyllä paljon. Kiitos siitä!



täyte:
2 isoa pakastettua banaania ( siivuina pakkasessa valmiina )
1 kookosmaitotölkin sisältö, eli se kovettunut osuus ( nesteen voi käyttää myöhemmin vaikka smootheihin )
pakastettuja pensasmustikoita

pohja:
n. 1/2 dl cashewpähkinöitä
n. 1/2 dl manteleita
4 taatelia
2 rkl mantelijauhetta
n. 1/2 dl kookoshiutaleita
loraus hunajaa
ripaus suolaa

Laita pähkinät, mantelit ja taatelit likoamaan hetkeksi.
Tee sillävälin täyte. Laita jäätyneet banaanisiivut ja kookosmaito monitoimikoneeseen ja sekoita massa takaiseksi. Laita seos odottamaan kulhoon. Huuhtele kannu ja murskaa pohjan ainekset. Sekoita täyteeseen pakastemustikat, kaada se pakasterasian pohjalle ja painele sitten pähkinäinen pohja täytteen päälle.
Pakasta pari tuntia.
Oma kakkuni jäi pakastimeen kahdeksi päiväksi, ja siksi koostumus oli enemmän jäädykemäinen. Uskon että laatu on pehmeämpi ja enemmän jäätelön omainen, jos pakastat kakkua vain tunnin, kaksi. Hyvää se toki oli nytkin.
Sulata rasiaa hetki kuuman veden alla ja kumoa kakku lautaselle. Koristele ja nauti. Nam.






tiistai 27. toukokuuta 2014

Banaani-mansikka-jugurttijätski

No nyt on herkkua!
Raskaus on tuonut elämääni jäätelöhimon. Siksi halusinkin kokeilla Vitamixilla omatekemää terveellistä jätskiä, kun huomasin että voisin syödä joka päivä yhden riisi -tai tofujätskituutin ihan helposti.

Tämä kokeilu osui ja upposi!
Aivan tajuttoman hyvää!
Valmistus kesti ehkä 2 minuuttia, ja pakastaminen päälle.
Pieni odotus kannatti. Voisin lusikoida tätä pehmeää kotijäätelöä vaikka joka päivä, ja ehkä teenkin niin.



2 pakastettua banaania ( pehmeät banaanit siivuiksi odottelemaan jätksin tekoa pakkaseen )
8 keskikokoista jäistä pakastemansikkaa
2 rkl laktoositonta turkkilaista jugurttia

Surursurur Vitamixilla 2-4 teholla pari minuuttia. Pakasterasiaan ja pakkaseen. En malttanut odottaa puolta tuntia pidempään. Ideaalia varmasti olisi ollut jos jätski olisi ehtinyt olla pakkasessa pari tuntia. Mutta hyvää se oli vähän notkeampanakin. Ensi kerralla teen isomman satsin!

Kokeile, se kannattaa.
Jäätelökesä, tervetuloa!

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Makeaa mahantäydeltä!

Tittididii! Ostin Vitamixin!!!
Nyt testailen sitä innolla, välillä onnistuen, välillä taas huomaan, että seuraavalla kerralla pitänee tehdä toisin ;-)
Aamupala smoothiesta tuli liian paksua, joten huomenna testaan taas eri ohjeella.

Iltapalaherkuksi tein äsken supermakeaa jälkkäriä, jonka ohjeen näin alunperin Hesarin Ruokatorstaissa.
Linkki löytyy tästä:
http://www.hs.fi/ruoka/a1396413254707?jako=678f48349fce019bc71beb635cd54ee7&ref=fb-share

Toinen samankaltainen resepti osui silmääni tänään kun etsin Vitamix ohjeita.
Linkki täällä:
http://www.novelle.fi/makuelamyksia/jugurttijaateloa-ei-voi-vastustaa/




Minun ohjeeni menee näin:

2 kypsää banaania pakastettuna ( siivuina )
2 rkl maapähkinävoita
2 rkl turkkilaista jogurttia

Ensin banaanit blenderiin. Seuraavaksi maapähkinävoi ja lopuksi jogurtti. Jos jälkkäristä haluaisi jäätelömäisemmän, se kannattaisi hetkeksi vielä laittaa pakkaseen.
Me nautimme äkkimakean jälkkärin sellaisenaan, heti samantien!

lauantai 17. elokuuta 2013

Makeanhimoon!

Olen nyt muutaman viikon taas noudattanut vähähiilihydraattista ruokavaliota, mutta viikonloppuisin sallin itselleni pientä herkuttelua jos mieli tekee.

Täydellinen makeanhimon taltuttaja on omatekemä jätski. Super hyvä jälkkäri ja kokonaan ilman sokeria.
Laitoin taas pakastimeen jäätelötikut valmistumaan ja huomenna viimeistään maistan. Äsken tietysti jo kaavin kulhonpohjalta kaiken ja nuolin lusikan huolella ;-) Hyvää oli, ihan sellaisenaankin.





1 purkki laktoositonta rahkaa
1 tetra kookosmaitoa
n. 1 dl kookoshiutaleita
n. 1/2 dl pistaasipähkinöitä
n. 1 1/2 dl tuoreita pensasmustikoita

Kaikki sekaisin shakerissa tai sauvasekoittimella => muotteihin => pakkaseen => nauti!

torstai 25. heinäkuuta 2013

Kookos-pistaasi jätski, nam!

Koko kesän missio on ollut tehdä itse jätskiä ja ottaa käyttöön kauan aikaa sitten ostetut jätskimuotit. Vihdoinkin tehtävä on suoritettu! Ja oikein hyvin vielä.
Aion jatkaa kokeiluja ja raportoida niistä täällä, tietysti :-)



1 purkki kookosmaitoa
pistaaseja murskattuna
hunajaa
agave siirappia
kookos sokeria

Vatkaa ainekset keskenään sauvasekoittimella ja kaada muotteihin. Pakasta, jäädytä ja nauti.
Ah!

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Ihan kuin jätskiä!



Ostin joskus talvella lapsuudesta tuttuja mehujäämuotteja Ikeasta. No, ne olivat jääneet jonnekin kaapin pohjalle pölyyntymään, mutta löysin ne tuossa pari viikkoa sitten ja päätin kokeilla onnistuisko niihin tehdä joku jäätelöntapainen herkku.

Jos minulla oli lapsia, " huijaisin " takuuvarmasti minityyyppejä ja syöttäisin välipalaksi näitä kivannäköisiä ja makuisia, lisäaineettomia ja sokerittomia herkkuja.
Suosittelen testaamaan!


2 jäistä banaania
1 nektariini
1/2 dl kookoshiutaleita
n. 1/2 dl kookosmaitoa
sitruumamelissaa

Laitoin edellisenä iltana pakkaseen 2 banaania ( ota kuoret pois - itse heitin banskut pakastimeet kuorineen, ja joo, ihmettelin sitten aamulla että miten olinkin niin tyhmä... heh ).
Paloittelin jäätyneet banaanit ja laitoin ne tehosekoittimeen. Mukaan lisäsin yhden nektariinin, sitruunamelissaa, kookosmaitoa ja kookoshiutaleita. Sekoitin kaikki shakerissa tasaiseksi massaksi ja kaadoin muotteihin.
Annoin jätskien jäätyä yön yli ja nam, aamulla terveellinen ihanuus odotti maistamista.


Seuraavaksi ajattelin testata mansikoita, avokadoa ja kookosmaitoa. Tai greippimehua ja minttua. Nam.