torstai 11. maaliskuuta 2010

Koti kebab



Käyn aina silloin tällöin Lidl:ssä ostoksilla. Viime kerralla mukaan tarttui paketti pakastettua kebab lihaa.
Olen varannut kebabia pakastimeen toisinaan ajatellen sitä viikonlopun mättöruoaksi, mutta tänään torstaina se kelpaa minulle myös.

Paistoin lihan oliiviöljyssä kuumalla pannulla. Noin viidessä minuutissa jäinen liha oli kypsynyt ja saanut väriä pintaan. Lisäsin pannulle punasipulit, valkosipulin, herkkusienet, oliivit ja soijakastiketta. Kääntelin niitä hetken ja kaadoin sekaan tetrallisen tomaattimurskaa, sitä vihreää ( salsa verdeä siis ), tomaattipyrettä, kirsikkatomaatteja ja mausteita. Annoin hautua puolisen tuntia.
Söin kebabannokseni salaattipedillä. Jos vatsani kestäisi kermaviiliä, söisin sitä ehdottomasti tämän kanssa. Kermaviiliin suosittelen sekoittamaan ystäväni Fiden ohjeen mukaisesti kaksi korkillista Rajamäen väkiviinaetikkaa, suolaa, mustapippuria ja vähän dijon sinappia. Nam. Niin hyvää!

400 g Lidl pakastettua kebablihaa
1 prk valkosipulilla maustettua tomaattimurskaa
1 prk viipaloituja herkkusieniä
n. 10 vihreää oliivia
n. 10 kirsikkatomaattia
1 punasipuli
1 valkosipulin kynsi
salsa verdeä
tabascoa
mustapippuria
valkopippuria
soijakastiketta

2 kommenttia:

  1. Pitääkin mennä Lidliin taas pitkästä aikaa, sieltä tekee aina löytöjä, kaikkea sellaista mitä ei muualta todellakaan saa.

    Kommentoinnin salat on nyt sen verran selvinneet, että hyvin toimii kun käyttää Exploreria. Ja kun mä en käytä sitä ikinä, niin tää on hankalaa. Vielä keksin miten alkaa toimia myös Firefoxissa!

    Mutta pääasia, että pääsen vihdoin sanomaan, että ihanaa kun sullakin on vihdoin ruokablogi ja mitä mainion sellainen!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Veera! Tämä on kyllä aivan mahtava harrastus! Ruoka on ihana asia ja kaikki sellaiset mutu-reseptit ja muutkin tulee nyt samalla kirjattua ylös. Kyllä näistä vielä joskus printtaa vaikka keittokirjan omaan käyttöön ;-)

    VastaaPoista