perjantai 14. toukokuuta 2010

Pikakanaa



Amerikan herkkujen jälkeen on taas siirryttävä normaaliin ruokavalioon ja unohdettava hiilarit ja rasvaiset eväät.
Ennen juoksulenkkiä oli kuitenkin saatava pikaisesti murua rinnan alle.

Tämä kanaruoka valmistui hetkessä ja maistui ihan ookoolle.

Otin ensin kanaleikkeisiin värin pannulla ja laitoin ne vuoan pohjalle. Heitin pannulle myös kirsikkatomaatti säilykkeen ja tuoreet tomaatit. Lisäsin pinaatin, hillosipulit. valkosipulin, basilikan, herkkusienet ja mausteet. Annoin maustua sen aikaa kun uuni kuumeni kahteensataan.
Kaadoin tomaattisoossin kanojen päälle ja ripottelin päälle reilusti juustoraasteita.
Kana valmistui uunissa 200 asteessa puolessa tunnissa.


5 kanan rintaleikettä
1 prk kirsikkatomaatteja ( säilyke )
1 rasia kirsikkatomaatteja ( tuore )
1/3 pussillista tuoretta pinaattia
basilikaa
hillosipuleita
1 prk herkkusieniä
sitruunapippuria
sitruunamehua
currya
mustapippuria
suolaa
1 iso valkosipulin kynsi
emmental juustoraastetta
parmesan juustoraastetta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti