sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Raikas sitrusjälkkäri

Maistoimme tätä ihanan raikasta jälkiruokaa ensimmäisen kerran poikaystäväni kanssa ystäviemme Janin ja Sanelman luona. 
Olin heti myyty, koska jälkiruoat eivät yleensä ole minun suosikkejani ( laktoosivammaisen tapa ja tottumus ehkä ), ja tänä ihanuus vetosi heti keveydellään ja ihanalla mintun ja sitruksen liitolla. 

Kutsuimme ystäviä dinnerille ja tämä jälkkäri saavutti suosion jälleen. 

Tämä ohje on siis alkuperäisesti jostain keittokirjasta, mutta valitettavasti en tiedä mistä. Jaan tämän ohjeen silti ja ihan sellaisenaan siis. Ohje ei muutoksia kaipaa, se on täydellinen juuri näin. 

2 tavallista tai verigreippiä
4 appelsiinia
1 limetin mehu ja kuori
4 rkl juoksevaa hunajaa 
2 rkl lämmintä vettä
2 rkl karkeasti leikattua minttua 
50 g saksanpähkinöitä tai pähkinäsekoitusta

Leikkaa hedelmistä kuori pois ylä -ja alaosasta ja sitten sivuilta. Poista hedelmien kalvot ja irrota hedelmäliha. 
Laita limemehu ja kuori kulhoon, sekoita joukkoon hunaja, vesi ja minttu. 
Kaada kastike sitruslohkojen päälle ja sekoita. 
Anna maustua jääkaapissa vähintään 2 tuntia. 
Rouhi pähkinät pienemmiksi ja paahda ne kuivalla pannulla tai uunissa grillivastuksella pari minuuttia. 
Ripottele pähkinät juuri ennen tarjoilua jälkiruoan päälle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti