sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Puolukka-suklaaraakakakku

Olen koukussa raakakakkuihin ja tätänykyä myös puolukoihin. Päätinpä siis yhdistää nämä kaksi ihanuutta. Kakusta tuli hyvä, ei lainkaan makea, eikä siltikään kirpeä. Jotenkin juuri sopivanlainen tämänpäiväiseen makeanhimooni.



pohja:
1,5 dl cashewpähkinöitä
1,5 dl pecanpähkinöitä
n. 100g pehmeitä taateleita
ripaus laatusuolaa

täyte:
5 pientä avokadoa
1,5 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl kookosöljyä
2 rkl kaakaovoita
2 rkl kookossokeria
2 rkl kotimaista luomu hunajaa
1/2 tl aito vaniljajauhetta
1 1/2 - 2 dl pakaste puolukoita

Liota pähkinöitä ja taateleita yön yli. Kaada vesi pois ja laita ne blenderiin ja lisää ripaus suolaa. Aja tasaiseksi massaksi. Painele massa leivinpaperilla vuoratun pienen irtopohjavuoan pohjalle. Laita pakastimeen siksi ajaksi kun teet täytteen.

Kuori avokadot ja laita ne blenderiin. Sulata kookosöljy ja kaakaovoi vesihauteessa ja kaada  blenderiin. Lisää hunaja, vanilja, kookossokeri ja kaakaojauhe ja sekoita massa tasaiseksi. Lisää halutessasi makeutta. Siirrä suklaatäyte kulhoon ja sekoita joukkoon jäiset puolukat. Kaada seos pohjan päälle ja ripottele päälle vielä puolukoita. Laita kakku pakastimeen noin kahdeksi tunniksi.

2 kommenttia:

  1. Voi neito sentään! Löysin sinusta ja perheestäsi upean lehtijutun! Ihanaa oli "kuulla" sinusta. Käy katsomassa minunkin blogielämää Pirjolassa. Kaikkea hyvää! T. Anna (rastasta)

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla sinusta ja kivaa että bongasit Avotakan jutun! Menen heti tsekkaamaan blogiasi. Mahtavaa kuulla!

    VastaaPoista