sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Lohi hyvässä hunnussa

Tämä maailman helpoin ja maukkain uunilohi syntyi ihan suunnittelematta ja siitä tuli vahingossa niin super hyvää, että aion tehdä tätä toisenkin kerran!
Jaan siis tämän reseptin suurella ilolla, koska tämä ruoka ihan oikeasti valmistuu melkein itsestään, pilkkomalla sipulin ja vähän yrttejä, laittamalla uunin päälle ja odottamalla että ruoka on valmista alle tunnissa.

Lohen kaveriksi sopi erinomaisesti keitetty parsakaali.
Niin freesiä, niin hyvää, ah!



n. 800 g lohifilettä

nippu tuoretta persiljaa
nippu tuoretta tilliä
1 punasipuli
1/2 rasiaa kirsikkatomaatteja
1/2 purkkia kapriksia
2 tl kokojyväsinappia
1 purkki vihreää mojo kastiketta ( Kanarian tuliasostos, tämän voisi korvata vaikka vihreällä salsalla )
1 sitruunan mehu
1 sitruunan raastettua kuorta
1 limen raatettua kuorta
pieni pala punaista chilipaprikaa
mustapippuria
valkopippuria
suolaa
välimeren yrttisekoitusta
vihreää tabascoa

Pilko sipuli, yrtit, chili ja tomaatit pieniksi ja sekoita kaikki keskenään. Lisää sitruunamehu, sitruunan ja limen raastetut kuoret, mausteet, sinappi ja mojo kastike.
Peittele lohi yrttikuorrutteella ja laita uuniin.
180 C noin 40 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti