torstai 18. helmikuuta 2010

Wasabilla terästetty tonnikala-feta salaatti


Taas tyhjääkin tyhjempi jääkaappi! Kerrankin olin kotona jo lounasaikaan, joten jotain evästä oli nyt vaan taiottava. Kauppaan en viitsinyt mennä, koska viikonloppu lähenee ja sunnuntaina lähden Berliiniin eli lauantaina tulee varmasti syötyä ulkona.
Jääkaapin tarjonta oli seuraavanlainen; tonnikalapurkki, pari päivää sitten valmistamaani tilli-pinaattipestoa, sipulia, tomaattia, kurkkua, salaatin jämät ja rasian pohjalla vähän fetaa.
Kyllä näistä ihan hyvä salaatti tuli kunhan vähän tuunasin... Onneksi omistan aina sinappia, majoneesia, sitruunaa, etikkaa ja mausteita! Ne pelastavat minkä tahansa jämäruuankin.

Sekoitin purkilliseen tonnikalaa kaksi reilua ruokalusikallista tilli-pinaatti pestoa. Lisäsin joukkoon sitruunamehua, majoneesia ja vähän wasabitahnaa. Sain näin purkkiruokaan vähän lisää potkua ja pestokaan ei maistunut enää samalta kun pari päivää sitten - sehän on aina plussaa!
Salaatinkastikeen teen aina itse. Pidän vahvasta etikan mausta ja erilaisia etikoita sekoitellen teen salaattiin sopivan kastikkeen.

1 prk vaaleaa tonnikalaa öljyssä
2 rkl tilli-pinaatti pestoa
1 rkl majoneesia
vähän wasabi tahnaa
sitruunamehua
fetaa
salaattia
kurkkua
tomaattia
punasipuli

Salaatinkastike:

oliiviöljyä
rajamäen väkiviina etikkaa
omenaviini etikkaa
dijon sinappia
rakeista sinappia
salsa verdeä
mustapippuria
maldon suolaa

1 kommentti: