tiistai 14. lokakuuta 2014

Vadelma-kookos raakakakku

Ostin pienen irtopohjavuoan jokin aika sitten ja se sopii erinomaisesti näihin tekemiini raakakakkuihin. Aika, vaiva ja ainekset tosin ovat melko samat kuin isompaa kakkua valmistaessa, mutta koska pieni kakku tulee syötyä usein kerralla, se toimii meidän taloudessa jotenkin kivemmin. Pienessä vuoassa tehdystä kakusta tulee myös korkeampi ja omasta mielestäni vielä ihanamman näköinen. Meidän pakastin on niin pieni, että on helpottavaa ettei sinne tarvitse säilöä kakkua pitkäksi aikaa, vaan säästää tila marjoille ja muille tärkeille herkuille.

Tänään leivoin kakun, koska kutsuin 3 kaveriani lounaalle ja kakkukahveille vauvoineen. Meillä kaikilla on lähes samanikäiset pikkuiset, joten treffaaminen kodin rauhassa on ihanaa. Aikuista seuraa ja mukavaa höpinää. Ihan parasta äitiyslomalaisen puuhaa.

Vadelma-kookoskakku meni parempiin suihin kerralla. Kakku maistui kaikille, koska se ei ollut liian makea. Täytteen koostumus miellytti myös.



Pohja:
1 dl manteleita
1 pekaanipähkinöitä
1 dl taateleita
1 rkl raaka kaakaojauhetta
3 rkl vettä

Täyte:
1 tölkki kookosmaitoa ( jääkaappikylmänä, käytä kovettunut osa )
2 tl vaniljasokeria
1 rkl agavesiirappia
n. 1,5 dl jäisiä vadelmia
n. 2 rkl mantelirouhetta

Liota mantelit, pähkinät ja taatelit yön yli. Valuta vesi pois ja laita ne shakeriin. Lisää kaakaojauhe ja tarvittaessa vettä. Aja tasaiseksi massaksi ja painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Laita pohja pakastimeen ja valmista täyte.

Ota jääkaappikylmästä kookosmaidosta kovettunut osa ja vatkaa se vaahdoksi. Mausta kookoskermavaahto vaniljalla ja agavesiirapilla tai hunajalla. Laita kermavaahto shakeriin ja lisää vadelmat ja mantelirouhe. Hurauta täyte tasaiseksi ja levitä pähkinäpohjan päälle.

Laita kakku pakastimeen reiluksi tunniksi ja koristele vadelmilla ja mantelirouheella.
Ota kakku esille noin puoli tuntia ennen tarjoilua jotta se ehtii sulaa aavistuksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti