Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulutunnelmaa

Joulu Heinolassa näytti tältä. Punaiselta ja tunnelmalliselta, ihanalta.

Vanha tuttu päärynäsalaatti sai uuden ilmeen tänä vuonna. Pähkinöiden sijasta siihen laitettiin tuoreita mansikoita. Maistui mukavan raikkaalle muuten tuhtien jouluherkkujen kanssa.

päärynoitä
rucolaa
parmesan lastuja
mansikoita
sitruunamehua
oliiviöljyä
juoksevaa hunajaa
mustapippuria

Pienet joulutuliaiset

Näitä samoja herkkuja teen joka joulu ja ohjeetkin löytyy täältä blogista jo pariin kertaan.
Olen perinteiden ystävä ja nautin siitä, että joulupöydässä on aina niitä tuttuja ruokia, mutta myös jotain ihan uutta.

Äitini on allerginen kalalle, joten erityisesti hän ilahtuu aina näistä tekemistäni marinoiduista oliiveista, pavuista, herkkusienistä ja artisokista.
Ja maistuvat ne onneksi muillekin.
Nam.




torstai 23. joulukuuta 2010

Joululahjoja


Annoin ystävilleni joululahjaksi tänä vuonna jotain omatekemää.
Marinoin oliiveja, hillosipuleita, artisokkaa ja kidney papuja. Laitoin herkut purkkeihin ja koristelin kauniilla nauhoilla. Kivannäköiset lahjat voi laittaa ruokapöytään sellaisenaan.