Tein pitkästä aikaa kakkua. En ollut tehnyt mitään erityisiä hankintoja kakkua ajatellen, joten laitoin kaiken mitä kaapeista löytyi. Kakusta tuli tosi hyvä ja se maistui myös vieraille, ja mikä parasta, myös lapsille!
pohja:
n. 150 g taateleita
1,5 dl hasselpähkinöitä
1 dl mulpereita
1/2 dl raakakaakaojauhetta
ripaus laatusuolaa
täyte:
5 pientä kypsää avokadoa
1 dl raakakaakaojauhetta
1 rkl kotimaista luomuhunajaa
1/2 tl aito vaniljajauhetta
minttu-uutetta tai tuoretta minttua maun mukaan
n. 3/4 dl sulatettua kookosöljyä
pakaste mustikoita
pakaste vadelmia
( koristeluun manteli/pähkinärouhetta )
Liota taateleita, pähkinöitä ja mulpereita yön yli tai muutaman tunnin ajan. Valuta ne, laita tehosekoittimeen, lisää suola ja kaakaojauhe ja aja tasaikseksi massaksi. Painele pohja pieneen leivinpaperilla vuorattuun irtophjavuokaan. Laita pakastimeen siksi aikaa kun valmistat täytteen.
Laita tehosekoittimeen avokadot, kaakaojauhe, hunaja ja sulatettu kookosöljy. Mausta mintulla ja vaniljalla maun mukaan.
Ripottele pakastemarjoja pohjan päälle ja kaada päälle suklainen täyte. Koristele kakku marjoilla ja laita pakastimeen noin 1,5-2 tunniksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raakakakku. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015
Naistenpäivän raakakakku
Tunnisteet:
avokado,
cocovi,
hunaja,
kaakao,
kakku,
kakku ilman uunia,
kookosöljy,
minttu,
pähkinä,
raakakakku,
raw,
suklaa,
taateli,
vanilja
tiistai 27. tammikuuta 2015
Suklaavanukaskakkua, ihan vaan koska on tiistai!
Näin tämän täydellisen kakkuohjeen Vaneljan sivuilla ja päätin kokeilla heti. Chia siemenet ovat olleet kaapissa kokeilematta, joten tässä reseptissä sain mahdollisuuden testata niitäkin.
Muutin hieman pohjaa, en siksi että varsinaisessa ohjeessa olisi ollut jotain vikaa, vaan siksi että kaapista ei löytynyt kaikkia ainesosia. Siksi siis säätö. Alkuperäinen ohje löytyy täältä.

Pohja:
1,5 dl kuorittuja manteleita
1/2 dl seesamin siemeniä
1 dl pehmeitä taateleita
2 rkl kookosöljyä
1 tl vaniljauutetta
ripaus merisuolaa
1,5 dl kuorittuja manteleita
1/2 dl seesamin siemeniä
1 dl pehmeitä taateleita
2 rkl kookosöljyä
1 tl vaniljauutetta
ripaus merisuolaa
- Täyte:
- 4 dl kauramaitoa
0,5 dl chian-siemeniä - 0,5 dl raakakaakaojauhetta
- 4-5 rkl kookosöljyä
1 banaani - 1 tl vaniljauutetta
- 4 pehmeää taatelia
1 rkl luomu hunajaa
Vuoraa pieni irtopohjavuoka leivinpaperilla. Surauta pohjan ainekset tasaiseksi massaksi blenderillä ja painele vuoan pohjalle. Laita vuoka pakastimeen ja valmista sillävälin täyte.
Laita kaikki täytteen ainekset blenderiin ja aja tasaiseksi massaksi. Lisää hunajaa enemmän jos mielit makeampaa herkkua. Laita kakku pakastimeen noin tunniksi ja tarjoa kookoskermavaahdon ja piparminttuteen kanssa. Ah!
- 4 dl kauramaitoa
Tunnisteet:
banaani,
chia,
gluteeniton,
kakku,
kakku ilman uunia,
kauramaito,
kookosöljy,
maidoton,
manteli,
oatly,
raakakakku,
raw,
suklaa,
suklaamousse,
suklaavanukas,
taateli,
vanelja
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Puolukka-suklaaraakakakku
Olen koukussa raakakakkuihin ja tätänykyä myös puolukoihin. Päätinpä siis yhdistää nämä kaksi ihanuutta. Kakusta tuli hyvä, ei lainkaan makea, eikä siltikään kirpeä. Jotenkin juuri sopivanlainen tämänpäiväiseen makeanhimooni.
pohja:
1,5 dl cashewpähkinöitä
1,5 dl pecanpähkinöitä
n. 100g pehmeitä taateleita
ripaus laatusuolaa
täyte:
5 pientä avokadoa
1,5 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl kookosöljyä
2 rkl kaakaovoita
2 rkl kookossokeria
2 rkl kotimaista luomu hunajaa
1/2 tl aito vaniljajauhetta
1 1/2 - 2 dl pakaste puolukoita
Liota pähkinöitä ja taateleita yön yli. Kaada vesi pois ja laita ne blenderiin ja lisää ripaus suolaa. Aja tasaiseksi massaksi. Painele massa leivinpaperilla vuoratun pienen irtopohjavuoan pohjalle. Laita pakastimeen siksi ajaksi kun teet täytteen.
Kuori avokadot ja laita ne blenderiin. Sulata kookosöljy ja kaakaovoi vesihauteessa ja kaada blenderiin. Lisää hunaja, vanilja, kookossokeri ja kaakaojauhe ja sekoita massa tasaiseksi. Lisää halutessasi makeutta. Siirrä suklaatäyte kulhoon ja sekoita joukkoon jäiset puolukat. Kaada seos pohjan päälle ja ripottele päälle vielä puolukoita. Laita kakku pakastimeen noin kahdeksi tunniksi.

kakkupohja ilman munaa,
kananmunaton,
maidoton,
puolukka,
pähkinä,
raakakakku,
raw,
suklaa,
suklaamousse,
taateli
perjantai 19. joulukuuta 2014
Minttu-suklaa raakakakku
Hyvää. Tykkäsin tästä kakusta tosi paljon.
Aion tehdä tätä myös jouluksi ja toivoisin että kakkua olisi vieläkin jäljellä. Tähän tuli meinaan himo.
Vaalea pohja maistui hyvälle ja oli ihanan tahmea, eli pysyi siis hyvin koossa.
pohja:
1 dl kuorittuja manteleita
1 dl kuorittuja hasselpähkinöitä
1 dl aprikooseja
1/2 dl rusinoita
1/2 dl taateleita
ripaus laatusuolaa
( tilkka vettä )
täyte:
3 isoa kypsää avokadoa
1 - 1 1/2 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl kookosöljyä ( sulatettuna )
1 dl kookoshiutaleita
2 tl kotimaista luomu hunajaa
2 tl piparminttu-uutetta
koristeluun kookoshiutaleita ja kokonaisia tuoreita kirsikoita
Liota pähkinöitä, taateleita, rusinoita ja aprikooseja yön yli tai muutaman tunnin ajan. Valuta vesi pois ja laita kaikki blenderiin. Surauta massa tasaiseksi ja lisää ripaus suolaa. Tarvittaessa voit myös lisätä tilkan vettä.
Painele pohja pieneen leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja laita se pakkaseen siksi ajaksi kun valmistat täytteen.
Kuori avokadot ja laita ne blenderiin. Lisää joukkoon sulatettu kookosöljy, kaakaojauhe, hunaja ja kookoshiutaleet. Aja massa tasaiseksi ja lisää tarvittaessa kaakaojauhetta. Mausta piparminttu-uutteella. Laita minttua ensin 1 tl ja surauta sekaan, maista ja lisää toinen teelusikallinen tarvittaessa. Omaan makuuni 2 tl oli juuri sopiva määrä, mutta kannattaa laittaa voimakasta uutetta maltillisesti.
Kaada täyte pohjan päälle ja laita kakku pakastimeen pariksi tunniksi.
Koristele ja anna kakun olla hetki huoneenlämmössä ennen tarjoilua.
Nam.

aprikoosi,
avokado,
cocovi,
gluteeniton,
ilman sokeria,
kaakao,
kakku,
kakku ilman uunia,
kakkupohja ilman munaa,
kookos,
kookosöljy,
maidoton,
manteli,
pähkinä,
raakakakku,
raw,
rusina,
sokeriton,
suklaa,
taateli
torstai 27. marraskuuta 2014
Pähkinätön kookos-suklaaraakakakku
Tein eilen kookostäytteisiä raakasuklaa konvehteja. Samasta setistä jäi kookoskermavaahtoa yli, joten tein tämän kakun samalla ja pakastin sen.
Tänään ystäväni tuli illalla kylään ja tarjosin kakkua tietenkin. Tämä oli hänen ensipuraisu raakakakkujen maailmaan ja sai heti hyväksynnän. Itse vähän jännitin miltä tällainen pähkinätön kakku maistuu, mutta turhaan. Kakku oli ihanan raikas eikä lainkaan liian makea.
1 prk kookosmaitoa ( jääkaappikylmänä, käytetään kovettunut osa )
1,5 dl kookoshiutaleita
1 tl kotimaista luomu hunajaa
2 pakastettua banaania
1 iso avokado
1/2 dl kaakaovoita sulatettuna
2 rkl kookosöljyä sulatettuna
1 1/2 dl raakakaakaojauhetta
loraus agavesiirappia
( tarvittaessa kookosmaitoa )
Vatkaa kookosmaidon kovettunut osa sähkövatkaimella kermavaahdoksi. Lisää kookoshiutaleet ja mausta hunajalla.
Painele seos pienen leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja laita pakastimeen.
Valmista täyte.
Laita Vitamixiin banaanisiivut, avokado, sulatetut kaakaovoit ja kookosöljyt ( jäähdytettyinä ) ja surauta tasaiseksi massaksi. Lisää kaakaojauhe ja siirappi. Jos massa on liian paksua, voit lisätä lorauksen kookosmaitoa ja sekoittaa vielä tasaiseksi.
Levitä suklaatäyte kookospohjan päälle ja pakasta.
Ota kakku hyvissä ajoin sulamaan ja koristele esim. granaattiomenan siemenillä ja mintulla.

maanantai 24. marraskuuta 2014
Kahden kerroksen raakakakku
Tein ensimmäisen kerran raakakakun, johon valmistin kaksi kerrosta eli kahta makua. Toimi aivan tajuttoman hyvin. Omasta mielestäni tämä oli kaikista valmistamistani raakakakuista paras! Suosittelen!
pohja:
3 dl pähkinöitä ( parapähkinä, hasselpähkinä, pekanpähkinä )
100 g taateleita
2 rkl raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa
1. täyte:
2 isoa avokadoa
1 dl raakakaakaojauhetta
1/2 appelsiinin mehu
1 appelsiinin raastettu kuori
2 rkl sulatettua kookosöljyä
1 rkl kotimaista luomu hunajaa
maun mukaan vaniljaa
2. täyte:
1 prk kookosmaitoa ( kovettunut osa )
1 tl kotimaista luomu hunajaa
1 dl pakaste mustikoita
1 dl pakaste vadelmia
lisäksi:
pakaste mustikoita
koristeluun pähkinöitä, kookoslastuja, granaattiomenan kuivattuja siemeniä tai muuta kaunista ja maistuvaa
Liota pähkinöitä ja taateleita yön yli vedessä. Valuta vesi huolellisesti pois ja kaada pähkinät ja taatelit blenderiin. Surauta tasaiseksi massaksi kaakaojauheen kanssa. Mausta ripauksella suolaa. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan päälle napakasti. Käytin 20cm kokoista vuokaa.
Ripottele pohjan päälle pakaste mustikoita.
Laita pohja pakastimeen siksi ajaksi kun valmistat täytteet.
Kuori avokadot ja laita ne muiden aineiden kanssa blenderiin. Lisää tarvittaessa kaakaojauhetta tai hunajaa jos mielit voimakkaamman makuista täytettä.
Kaada suklaatäyte pohjan päälle ja laita taas vuoka hetkeksi pakastimeen.
Erottele kookosmaidosta kovettunut osa ja vatkaa se kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Makeuta hunajalla ja halutessasi myös vaniljalla.
Laita kookoskermavaahto blenderiin jäisten marjojen kanssa ja surauta tasaiseksi massaksi.
Kaada marjainen kookostäyte suklaatäytteen päälle ja pakasta.
Anna kakun olla pakkasessa n. 1,5-2h.
Koristele ja siirrä kakku jääkaappiin ennen tarjoilua.
Herkuttele hyvän kahvin tai teen kanssa.

kookosmaito,
maidoton,
mustikka,
pirkka,
pähkinä,
raakakakku,
raw,
taateli,
vadelma
sunnuntai 16. marraskuuta 2014
Suklainen avokado-vadelma-kookos raakakakku
Tästä kakusta piti tulla jotain ihan muuta. Olin siis tekemässä marjaista kookoskermakakkua, mutta ostamani erimerkkinen kookosmaito ei jostain syystä ollutkaan kovettunut jääkaapissa, joten sen vatkaaminen kookoskermavaahdoksi oli mahdotonta.
Ehdin jo hieman panikoitua, kun vieraat olivat tulossa ja kakku piti saada pikaisesti pakatimeen, mutta hätä keinot keksii ja kakusta tulikin ihan tosi hyvä. Huh!
pohja:
n. 3 dl erilaisia pähkinöitä ja manteleita ( pekaanipähkinä, hasselpähkinä ja manteli )
n. 100g taateleita
2 reilua ruokalusikallista raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa
täyte:
1 iso avokado
n. 2 dl pakaste vadelmia
1/2 purkkia kookosmaitoa
3/4 dl raakakaakaojauhetta
2 tl kotimaista luomuhunajaa
1/2 dl mantelirouhetta
1/2 dl kookoshiutaleita
Liota pohjan aineksia yön yli vedessä, valuta neste pois ja murskaa tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Lisää kaakaojauhe ja ripaus suolaa. Painele täyte leivinpaperilla vuoratun pienen kakkupohjan pohjalle. Laita kakkupohja pakastimeen ja valmista tällävälin täyte.
Laita Vitamixiin tai shakeriin avokado, kookosmaitoa ( laita aluksi vähemmän ja lisää tarpeen mukaan ), kaakaojauhe ja vadelmat. Surauta kone käytiin ja aja moussemaiseksi massaksi. Mausta hunajalla ja lisää vielä mantelirouhe ja kookoshiutaleet. Voit halutessasi lisätä myös vaniljaa tai lisätä hunajan määrää jos mielit makeampaa kakkua.
Pakasta kakkua noin 1-2 tuntia ja siirrä kakku jääkaappiin tai nosta pöydälle ennen tarjoilua.
Koristele raakasuklaapaloilla, kookoshiutaleilla ja vadelmilla.

raakasuklaa,
vadelma
tiistai 28. lokakuuta 2014
Pähkinäinen suklaaraakakakku
Tein taas kakkua! Ihan mahtavaa kuinka näistä raakakakuista on tullut osa elämääni. Koen niiden valmistuksen helpoksi ja tykkään mausta ihan tosi paljon. Olen melkein unohtanut ohjeet ja määrät ja teen nykyään aika rennolla kädellä, mikä sekin on tosi jees.
Tämä pähkinäinen suklaakakku maistui täyteläiselle, mutta ei ollut kuitenkaan liian tuhtia.
Tykkäsin tästä itse tosi paljon.
Mustaherukat toimi raikkaana lisänä kakun pääällä erinomaisesti.
pohja:
1 dl manteleita
1 dl cashewpähkinöitä
1/2 dl parapähkinöitä
100g taateleita
1 rkl sulatettua kookosöljyä
1 rkl raakakaakaojauhetta
loraus agavesiirappia
täyte:
2 isoa kypsää avokadoa
1 dl raakakaakaojauhetta
3/4 dl sulatettua kookosöljyä
1 rkl kookossokeria
2 rkl agavesiirappia
2 rkl kookoshiutaleita
2 rkl mantelirouhetta
1 appelsiinin mehu ja raastettu kuori
mustaherukoita koristeeksi
Liota mantelit, pähkinät ja taatelit yön yli. Laita kaikki pohjan ainekset shakeriin ja aja tasaiseksi massaksi. Painele pohja leivinpaperilla vuorattuun pieneen irtopohjavuokaan ja laita pakastimeen hetkeksi.
Tee täyte. Kuori avokadot ja laita kaikkien aineiden kanssa shakeriin. Hurauta täyte tasaiseksi ja maistele, lisää makeutta, appelsiinia tai kookoshiutaleita maun mukaan lisää. Levitä massa pohjan päälle ja laita hetkeksi pakastimeen. Siirrä kakku lopuksi jääkaappiin.
Koristele pähkinärouheella ja kookoshiutaleilla ja marjoilla.
Herkuttele kahvin tai hyvän teen kanssa.

vitamix
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Laku-kookos raakakakku. Ensikerralla jäädyke.
Sunnuntai ja sade. Ihan täydellinen yhdistelmä!
Kynttilät palamaan, villasukat jalkaan ja rentoa hengailua perheen kanssa. Aamupalan jälkeen päätin tehdä vielä kakun iltapäiväkahvien kanssa nautittavaksi.
Vedin tämän kakun ihan hatusta ja täysin fiilispohjalta, koska muutin suunnitelmia lennossa. Olin jo päättänyt tehdä avokadosta, kookoksesta ja kaakaojauheesta suklaakakun, mutta löysinkin kaapista lakritsijauhetta ja päätin testata sitä.
Ihan suoraan sanoen pähkinäinen pohja ei ollut paras mahdollinen vahvaan lakun makuun, mutta molemmat erikseen maistuivat ihan tosi hyville.
Jaan nyt kuitenkin tämän koko kakun ohjeen, mutta itse ehkä tekisin tätä jatkossa laku-kookos jäädykkeenä ja jättäisin suosiolla pohjan pois. Siis täyte hetkeksi pakastimeen ja päälle graattiomenansiemeniä tai marjoja. Kokeilen ensi kerralla itse jälkkäriksi niin.
pohja:
1,5 dl manteleita
1 dl parapähkinöitä
1 dl taateleita
loraus agavesiirappia
ripaus laatusuolaa
n. 3 rkl vettä
täyte:
1 purkki kookosmaitoa ( käytä kookoskermavaahtoon kovettunut osa )
1 dl kookoshiutaleita
3 rkl agavesiirappia
2 tl lakritsijauhetta
1/2 sitruunan mehu
( 2 tl vaniljasokeria )
granaattiomenansiemeniä
Liota manteleita, pähkinöitä ja taateleita muutama tunti ennen pohjan valmistamista. Laita kaikki ainekset shakeriin ja surauta tasaiseksi massaksi. Painele massa leivinpaperilla vuoratun pienen irtopohjavuoan pohjalle ja laita se hetkeksi pakastimeen.
Valmista täyte. Nosta jääkaappikylmästä kookosmaidosta kovettunut osa kulhon pohjalle. Vatkaa se kuohkeaksi kookoskermavaahdoksi, lisää siirappi, vaniljasokeri, sitruunanmehu ja lakritsijauhe. Lakritsijauhetta kannattaa laittaa ensin 1 tl ja lisätä sitten maun mukaan.
Levitä täyte pohjan päälle ja laita noin tunniksi pakastimeen tai pariksi tunniksi jääkaappiin.
Koristele granaattiomenenansiemenillä.
Nauti hyvän kahvin kanssa.

tiistai 14. lokakuuta 2014
Vadelma-kookos raakakakku
Ostin pienen irtopohjavuoan jokin aika sitten ja se sopii erinomaisesti näihin tekemiini raakakakkuihin. Aika, vaiva ja ainekset tosin ovat melko samat kuin isompaa kakkua valmistaessa, mutta koska pieni kakku tulee syötyä usein kerralla, se toimii meidän taloudessa jotenkin kivemmin. Pienessä vuoassa tehdystä kakusta tulee myös korkeampi ja omasta mielestäni vielä ihanamman näköinen. Meidän pakastin on niin pieni, että on helpottavaa ettei sinne tarvitse säilöä kakkua pitkäksi aikaa, vaan säästää tila marjoille ja muille tärkeille herkuille.
Tänään leivoin kakun, koska kutsuin 3 kaveriani lounaalle ja kakkukahveille vauvoineen. Meillä kaikilla on lähes samanikäiset pikkuiset, joten treffaaminen kodin rauhassa on ihanaa. Aikuista seuraa ja mukavaa höpinää. Ihan parasta äitiyslomalaisen puuhaa.
Vadelma-kookoskakku meni parempiin suihin kerralla. Kakku maistui kaikille, koska se ei ollut liian makea. Täytteen koostumus miellytti myös.
Pohja:
1 dl manteleita
1 pekaanipähkinöitä
1 dl taateleita
1 rkl raaka kaakaojauhetta
3 rkl vettä
Täyte:
1 tölkki kookosmaitoa ( jääkaappikylmänä, käytä kovettunut osa )
2 tl vaniljasokeria
1 rkl agavesiirappia
n. 1,5 dl jäisiä vadelmia
n. 2 rkl mantelirouhetta
Liota mantelit, pähkinät ja taatelit yön yli. Valuta vesi pois ja laita ne shakeriin. Lisää kaakaojauhe ja tarvittaessa vettä. Aja tasaiseksi massaksi ja painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Laita pohja pakastimeen ja valmista täyte.
Ota jääkaappikylmästä kookosmaidosta kovettunut osa ja vatkaa se vaahdoksi. Mausta kookoskermavaahto vaniljalla ja agavesiirapilla tai hunajalla. Laita kermavaahto shakeriin ja lisää vadelmat ja mantelirouhe. Hurauta täyte tasaiseksi ja levitä pähkinäpohjan päälle.
Laita kakku pakastimeen reiluksi tunniksi ja koristele vadelmilla ja mantelirouheella.
Ota kakku esille noin puoli tuntia ennen tarjoilua jotta se ehtii sulaa aavistuksen.

maanantai 6. lokakuuta 2014
Suklainen ja marjainen raakakakku
Sain kutsun ihanien naisten ja vauvojen aamiaiselle ystäväni Lauran luokse. http://laura.minityyli.fi
Laura pyysi meitä tulemaan aamiaiselle tyhjin käsin, rentoutumaan ja olemaan huolehtimatta mitä tuoda mukanaan. Ihan vaan nauttimaan seurasta ja hengailemaan.
Koska olen nykyään makeahiiri, enkä edelleenkään syö sokeria, päätin tehdä aamulla nopeasti mukaani raakakakun.
Aamiaisella kupillinen kahvia ja kakkupala, voiko ihminen paremmasta haaveilla?
Kakusta tuli ihanan raikas eikä lainkaan liian makea. Marjat tekivät todellisen bonuksen kakun makuun.
Raakakakkua ensimmäistä kertaa maistaneet naiset kehuivat myös kakkua, joten tunsin suurta onnistumisen iloa!
pohja:
1 dl pekaanipähkinöitä
1 dl hasselpähkinöitä
1/2 dl cashewpähkinöitä
1 dl kuivattuja taateleita
3 kpl pehmeitä kuivattuja viikunoita
1/2 dl Cocovi kaakaojauhetta
3 rkl vettä
ripaus ruususuolaa
täyte:
2 avokadoa
1 pieni pakastettu banaani
1/2 dl Cocovi kaakaojauhetta
3 rkl kookosöljyä
2 rkl agave siirappia
2 rkl kookoshiutaleita
3 rkl tuorepuristettua 100% metsämustikka mehua ( voit korvata tämän appelsiinimehulla, vedellä tai muulla haluamallasi nesteellä )
vadelmia
mustaherukoita
raakasuklaa konvehteja
Laita pähkinät ja taatelit yöksi likoamaan. Sekoita Vitamixilla tai monitoimikoneella kaikki pohjan ainekset tasaiseksi massaksi. Levitä pohjamassa pieneen leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Ripottele pohjan päälle vadelmia ja mustaherukoita ja laita pakastimeen siksi ajaksi kun teet täytteen.
Kuori avokadot ja laita ne kuivien aineiden ja pakastettujen banaanisiivujen kanssa blenderiin. Sekoita ja maistele. Lisää mustikkamehu tai muu neste ja sekoita. Lisää vielä kaakaojauhetta ja nestettä maun ja tarpeen mukaan.
Päällystä kakku ja koristele marjoilla ja raakasuklaa konvehteilla.
Laita kakku 1-2 tunniksi pakkaseen ja tarjoile.

tiistai 23. syyskuuta 2014
Banaani-suklaa raakakakku
Pakastan nykyään aina kypsät ja vähän tummuneet banaanit. Leikkaan ne siivuiksi ja laitan rasiaan. Banaaneista voi sitten tehdä jäätelöä tai suklaamoussea tai kuten nyt, käyttää raakakakun täytteeseen.
Pakastimeen piti saada mahtumaan rapujuhlista jääneitä leipiä, joten oli oiva aika tehdä kakku ja käyttää aiemmin pakastetut banskut.
Tämä kakku oli jotenkin ihanan kevyt koostumukseltaan ja maultaankin.
Kakku oli myös super helppo ja nopea valmistaa.
Pohja:
n. 4 dl yhteensä cashew pähkinöitä, hasselpähkinöitä, taateleita ja aprikooseja maun mukaan
1/2 dl Cocovi raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa
loraus agavesiirappia
3 rkl vettä
Täyte:
1 tölkki kookosmaitoa ( pidä purkki jääkaapissa ja vaahdota kovettunut osa )
3 pakastettua banaania
1/2-1 dl raakakaakaojauhetta
loraus agavesiirappia
Liota pähkinöitä, siemeniä ja taateleita vedessä muutama tunti. Laita kaikki pohjan aineet tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi massaksi. Pähkinät saavat jäädä rouheaksi.
Levitä massa irtopohjavuokaan, leivinpaperin päälle. Kostuta sormet viileällä vedellä ja painele tasaikseksi. Laita pakastimeen siksi ajaksi kun valmistat täytteen.
Erottele kookosmaidosta kovettunut osa ja vatkaa se vaahdoksi.
Laita vaahdotettu kookosmaito ja jäiset banaanisiivut shakeriin ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kaakaojauhe ja agavesiirappi ja sekoita vielä.
Laita kakku noin tunniksi-kahdeksi pakastimeen. Tarjoile kakku vadelmien kera.
Raikasta ja ah, niin hyvää!
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Raakaa kakkua! Mustikkaista suklaakakkua!
Olen vähän innostunut raakakakuista.
Yksi syy on tietysti Vitamix ( oletettavasti tullut jo kaikille selväksi... ) ja toinen syy vauvamme.
Tai siis se, että meillä käy nyt enemmän vieraita kun yleensä. Raakakakku säilyy kätevästi pakastimessa leikattuna annospaloiksi, ja sieltä voi sitten ottaa aina vieraiden saapuessa sopivan määrän kakkupaloja tarjolle.
Vauvan takia syön myös mahdollisimman vähän valkoista sokeria. Vaikka hän reagoi hyvin vähän syömiini ruokiin, niin sokerista minityyppi on saanut pahoja vatsaoireita ja kerran syömieni irtokarkkien jälkeen akuutin sokerihumalan.
Makeanhimoissani voin siis turvautua raakakakkuun, koska laitan niihin yleensä vain agavesiirappia, ja tällä kertaa myös kookossokeria. Pieni määrä ei maata kaada, ja oletan noiden olevan joka tapauksessa valkoista sokeria parempia vaihtoehtoja.

Tähän kakkuun alkuperäisen inspiraation sain ystävältäni Annikalta. Hänen reseptinsä löytyy Voi Hyvin lehden sivuilta, tästä linkistä: http://www.voihyvin.fi/artikkeli/raakaruoka-avokado-suklaakakku
Yhdistelin kuitenkin useita eri ohjeita ja tein niistä mieleiseni.
Omastani tuli siis tällainen.
Tosi helppo. Tosi hyvä. Tosi makeanhimoon sopiva. Nam.
Pohja:
n. 3-4 dl pähkinöitä ( parapähkinä, cashewpähkinä, hasselpähkinä, auringonkukansiemen )
200g taateleita
3/4 dl kaakaojauhetta
2-3 rkl vettä
ripaus ruususuolaa
Täyte:
3 kypsää avokadoa
1 dl kaakaojauhetta
3/4 dl kookosöljyä
1 rkl vaniljasokeria ( tai vaniljatanko )
1 rkl kookossokeria
2 rkl agavesiirappia
1/2 appelsiinin mehu
appelsiinin raastettu kuori
ripaus ruususuolaa
mustikoita
Liota pähkinöitä, siemeniä ja taateleita vedessä muutama tunti. Laita kaikki pohjan aineet tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi massaksi. Pähkinät saavat jäädä rouheaksi, se tekee pohjaan kivan koostumuksen.
Levitä massa irtopohjavuokaan, leivinpaperin päälle. Kostuta sormet viileällä vedellä ja painele tasaikseksi. Laita pakastimeen siksi ajaksi kun valmistat täytteen.
Laita avokadot, kaakaojauhe, kookosöljy, sokerit ja suola tehosekoittimeen ja sekoita kuohkeaksi. Lisää vielä appelsiinin raastettu kuori ja mehu ja sekoita.
Ota pohja pakastimeesta ja levitä sen päälle mustikoita tasainen kerros.
Kaada mustikoiden päälle suklainen täyte.
Laita kakku pakastimeen tunniksi, pariksi.
Leikkaa annospaloiksi ja koristele palat aina tarjolle laitettaessa mustikoilla, kookoshiutaleilla, mintulla tai appelsiinin raastetulla kuorella.

sunnuntai 3. elokuuta 2014
Raakamansikkakakku
Päätin jo toistamiseen kokeilla raakakakun tekoa. Kakku onnistui, maistui hyvälle ja näytti kauniille.
Erityisen mukavaa oli myös sen todella helppo valmistus.
Löysin ohjeen Hannan Soppa blogista, jonne löydät tästä linkistä: http://hannansoppa.com/helppo-ja-raaka-mansikkakakku/
En juurikaan muuttanut ohjetta, vaan päätin tehdä sen ihan sellaisenaan. Kannatti.

pohja:
n. 3-4 dl erilaisia pähkinöitä ( parapähkinä, hasselpähkinä, saksanpähkinä )
200 g kuivattuja aprikooseja
täyte:
5 dl cashew-pähkinöitä
3 kypsää banaania
n. 4 rkl vettä
2 rkl kookosöljyä
1 rkl agave-siirappia
1 tl kanelia
1 tl vaniljajauhetta
1/2 - 1 l mansikoita ( riippuen haluatko käyttää mansikoita myös koristeluun )
Liota cashew-pähkinöitä n. neljä tuntia reilussa vedessä.
Liota myös pohjaan tulevat pähkinät pehmeiksi ja aja ne rouheaksi massaksi aprikoosien kanssa monitoimikoneessa tai shakerissa, itse käytin tähän Vitamixia. Painele massa leivinpaperin päälle irtopohjavuokaan. Kostutetuilla sormilla pohjan levittäminen vuoalle onnistuu parhaiten. Laita kakkupohja pakastimeen odottamaan.
Valuta cashew-pähkinät. Laita ne ja banaanit veden, kookosöljyn, agavesiirapin, kanelin ja vaniljan kanssa shakeriin ja aja tasaiseksi, kermamaiseksi massaksi. Lisää tarvittaessa vettä.
Kaada noin puolet täytteestä pohjan päälle ja siirrä pakastimeen.
Sekoita mansikat lopun täytemassan joukkoon ja surauta shakerilla sileäksi, vaaleanpunaiseksi ihanuudeksi. Kaada tämä vielä vaalean täytteen päälle ja pakasta kakkua vähintään kaksi tuntia.
Leikkasin kakun ensimmäisellä tarjoilukerralla annospaloiksi. Jätin kakun pakastimeen ja näin aina vieraiden tullessa voin tarjota kakkua paloina ja koristella ne annoksiksi.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
Ensimmäinen raakakakkuni
Raakakakun valmistus Vitamixilla on pyörinyt mielessäni jo viikon verran, mutta en ole ehtinyt perehtyä resepteihin kunnolla. En oikein itse ymmärrä lucuma - macajauheiden yms. vastaavien käyttöä, joten halusin tehdä kakun, johon tulee vain "oikeita" raaka-aineita.
Kysyin facebookissa kavereiltani suosituksia resepteille ja lopulta päädyin sekoittamaan 2-3 ohjetta ja tein niistä omanlaiseni.

Pohja:
1 dl kuorimattomia manteleita
1 dl parapähkinöitä
250g liotettuja taateleita
3 dl kookoshiutaleita
1 tl kookosöljyä
ripaus ruususuolaa
Täyte:
3,5 dl cashewpähkinöitä liotettuna ( ehdin liottaa vain tunnin, yön yli olisi varmasti paras )
1 dl kookosöljyä
2 sitruunan mehu
1,5 tl aitovaniljajauhetta
alle 1/2 dl agavesiirappia
alle 1/2 dl hunajaa
3 rkl kookoshiutaleita
2 dl pakastemustikoita
1. Laita mantelit ja pähkinät tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi. Lisää liotetut taatelit, kookoshiutaleet, suola ja loraus öljyä ( tarvittaessa ).
2. Painele tahmea pohjamassa leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja laita se pakkaseen siksi ajaksi kun teet täytteet.
3. Laita cashewpähkinät tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi. Lisää kookosöljy ja sitruunan mehu, blendaa ja laita vielä loput ainekset eli hunaja, siirappi ja kookoshiutaleet massaan. Kun massa on tasaista, levitä noin 2/3 siitä pohjan päälle.
4. Sekoita 1/3 täytteestä ja mustikat vielä blenderillä tasaiseksi. Lisää mustikkatäyte päällimäiseksi ja laita kakku pakkaseen.
5. Anna kakun pakastua ainakin 1-2 tuntia ja koristele marjoilla. Nauti hyvän kahvin kanssa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)