Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkakaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkakaali. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. huhtikuuta 2014

3 kaalin salaatti

Tein synttäribrunssille vaikka mitä herkkuja! Tässä yksi suosituimmista. Lupasin laittaa ohjeen blogiin pikapuoliin, kysyntä oli meinaan kova.
Kaalitaivas sai ystäväni innostumaan niin, että Pervin kaapi vielä kulhon reunoja myöten ;-) se on hyvä merkki se!



keräkaalia ( luomu )
kukkakaalia
parsakaalia

1 prk laktoositonta kermaviiliä
2 keitettyä kananmunaa
tuoretta tilliä
tuoretta lehtipersiljaa
3 tl dijon sinappia
1 limen mehu
loraus viinietikkaa
mustapippiria
suolaa

Raasta keräkaali juustohöylällä kulhoon, paloittele kukkakaalit ja parsakaalit pieniksi.
Tee kastike. Sekoita kaikki ainekset kermaviiliin ja pilko kananmunat pieniksi sekaan. Sekoita kastike salaattiin, anna maustua ja nauti. Ah!


maanantai 2. syyskuuta 2013

Niin helppoa, niin hyvää.

Rakastan kukkakaalia ja rakastan kanttarelleja.
Tänään lounaslautaseltani löytyi molemmat ihanuudet.
Mitä maanantaipäivän herkuttelelua, ja kokonaan kasviksilla!



1 kukkakaali keitettynä
nokare voita

kanttarellikastike:
kanttarelleja
1 sipuli
sipulinvarsia
persiljaa
laktoositonta kermaa
mustapippuria
valkopippuria
suolaa

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Parasta juuri nyt: kukkakaali-persiljasalaatti

Tämä täydellisyyttä hipova kesäherkku päätyi lautaselleni näin:
Viimeisenä työpäivänä ennen lomaa ajoimme kuvauksiin Köyliöön ja takaisin valokuvaajan ja kuvaajan assarin kanssa. Kotimatkalla kävimme ostoksilla paikallisella pientilalla ja kotiinviemisiksi löytyi kukkakaalia, perunoita ja mansikoita. Kotimatka autossa sujui kesäisiä ruokareseptejä vaihdellen.

Tämä kukkakaalisalaatin ohje jäi mieleeni, mutta vasta nyt valmistin sitä.
Ja olen koukussa, totaalisesti.
Kaksi päivää ja kaksi valmistuskertaa jo takana. Ensi viikonlopuksi lupasin tehdä tätä myös viemisiksi rentoihin hääjuhliin.



iso kukkakaali
reilu nippu lehtipersiljaa pilkottuna
oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
2 isoa valkosipulinkynttä
mustapippuria
suolaa

Pilko kukkakaali ja persilja. Sekoita öljy, sitruunamehu, pippuri, suola ja valkosipuli. Kaada joukkoon ja sekoita. Tee salaatti vähintään pari tuntia ennen tarjoilua.

Alkuperäinen ohje löytyy täältä:
http://safkaa.com/2011/06/kukkakaalisalaatti/

Rakkaus tähän herkkuun on siis selvä.
Ah ja nam!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Parasta kesäruokaa


Kevyt kesäruoka on ihan parasta.
Keitettyä kukkakaalia, tomaatti-sipuli-avokado salaattia ja lohta.
Täydellistä!

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Perjantai-illan huumaa




Flunssaa ei ole täysin vieläkään voitettu, joten päätin himailla illan, kokata, juoda ehkä pari lasia viiniä tai oluen ja keskittyä telkkariin.
Uuniruoka sopi päivän kylmään ja palelevaan fiilikseen kun nenä päähän.

Lihapullia, kukkakaaligratiinia ja salaattia - tykkään!

Uunilihapullat:

800 g naudan paisti jauhelihaa
1 iso valkosipulinkynsi
2 munaa
tomaattipyrettä
1/2 sämpylä
sinihomejuuston kantapala
suolaa
mustapippuria
tabascoa

Sekoitin ainekset jauhelihaan ja pyörittelin palloiksi. Paistoin lihapullia uunissa kiertoilmassa, 200 C noin 20 min.

Kukkakaaligratiini:

2 keskikokoista kukkakaalia
1/4 pkt Koskenlaskija juustoa ( musta )
1/2 pss Emmenthal juustoraastetta
n. 50 g Waldemar vuohenmaitojuustoa
keitettyä vettä
n. 1/2 dl valkoviiniä
mustapippuria

Esikeitin kukkakaalit.
Keitin kattilassa juustokastikkeeen, laitoin kukkakaalit vuokaan ja kaadoin kuuman kastikkeen päälle.
200 C noin 20 min.

torstai 17. helmikuuta 2011

Kukkakaali-jauheliha uuni-ihanuus



Kun pakkanen paukkuu, ei ole tullut mieleenkään syödä salaattia tai mitään kylmää ruokaa. Uuniruokaa sen olla pitää!
Bonuksena uunin kuumentaminen saa keittiöön ihanan lämmön ja se saa viihtymään kyökin puolella erityisen hyvin.

Jostain syystä viimeaikoina kukkakaalin himo on ollut erityisen suuri. Olen syönyt sitä lähinnä keitettynä margariinin kanssa. Tänään ajattelin kokeilla sitä uunissa, jauhelihan ja juustokuorrutuksen kera.

1 iso kukkakaali
pala parsakaalia

250 g naudan vähärasvaista jauhelihaa
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 sipuli
1 iso valkosipulinkynsi
pala kesäkurpitsaa
1 tlk Pirkka kanttarelleja
soijakastiketta
tomaattipyrettä
mustapippuria
valkopippuria
basilikaa
oreganoa

200 g laktoositonta fetajuustoa
n. 150 g emmental juustoraastetta

Keitin kukkakaalit ja parsakaalit. Paistoin jauhelihan, sienet ja kasvikset pannulla ja maustin.
Kumosin kaalit uunivuokaan ja lisäsin jauhelihahässäkän siihen päälle. Päälimmäiseksi murustin fefan ja juustoraasteen. Gratiini valmistui uunissa 175 asteessa noin 20 minuutissa.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Tonnikala-kukkakaali salaatti

Päätin tuunata tonnikanan tahnaksi, jotta se maistuisi vähän paremmalle kun perus purkkiruoka. Keitetty kukkakaali on ihan parasta ja toimi tässä salaatissa super hyvin.
Ruokaisa lounas salaatti maistui hyvälle ja täytti vatsan. Hyvä niin.

romaine salaattia
tuoretta pinaattia
kevätsipulia
mini luumutomaatteja
kurkkua
avokadoa
kukkakaalia

1 prk tonnikalaa tomaatissa
hillosipuleita
1 rkl majoneesia
1 rkl Silva wasabi juustolevitettä
tuoretta basilikaa
kevätsipulia silputtuna
sitruunamehua
mustapippuria
suolaa

Pilkoin salaatin, tomaatit, kurkut ja sipulin. Keitin kukkakaalin.
Sekoitin tonnikalaan majoneesin ja juustolevitteen ja sekoitin hyvin. Lisäsin hillosipulit. Rouhin joukkoon pippuria, suolaa ja silppusin sipulin ja basilikan. Maustin lopuksi sitruunamehulla.


torstai 16. syyskuuta 2010

Tietokone kuntoon ruokapalkalla



Sain uuden tietokoneen eilen ja ostin ystäväni asentamaan sen, ruokapalkalla.
Samalla kun tiedostot latautuivat koneelle, söimme ja katsoimme telkkaria. Kivaa.

Kukkakaali-ruusukaali gratiini

1 iso kukkakaali
rasia ruusukaaleja ( n. 10 kpl )
tuoretta basilikaa
kevätsipulia
1 valkosipulin kynsi
mustapippuria
suolaa
1 purkki soijakermaa
1 pussi emmental juustoraastetta
pala homejuustoa

Esikeitin kukkakaalit ja ruusukaalit ruususuolalla maustetussa vedessä. Laitoin kaalit uunivuokaan, heitin sekaan sipulit ja basilikat, maustin pippurilla, suolalla ja valkosipulilla. Kaadoin päälle kerman ja ripottelin juustoraasteen ja homejuuston pintaan. 175 astetta, noin 30 min.

Kana-feta-hummus salaatti

200g maustamattomia broilerin suikaleita
currya
bombay potato mix mausteseosta

jääsalaattia
rucolaa
kevätsipulia
kirsikkatomaatteja
kurkkua
retikkaa
avokadoa

fetaa
marinoituja herkkusieniä
hummusta

torstai 5. elokuuta 2010

Piknikkiä.




Taas on takana viikonlopun ihana piknik!
Kesässä ehdottomasti parasta on ulkona syöminen, retkieväät ja hyvä seura.
Tälläkertaa torni täyttyi näistä herkuista:

Retikka-feta salaatti

1/2 retikka
1 prk fetaa
puolikuivattuja tomaatteja
punaista suolaheinää ruukusta
mustapippuria
vadelmaviinietikkaa

Kuorin ja paloittelin retikan, revin sekaan salaatin, lisäsin tomaatit ja murustelin fetan kaiken päälle. Rouhin reilusti mustapippuria myllystä ja kastikkeeksi pirskotin vain vadelmaviinietikkaa.

Papu-aurajuusto-pähkinä salaatti

vihreitä papuja
hasselpähkinöitä
pinjansiemeniä
agave siirappia
seesam öljyä
aura juustoa
mustapippuria
maldon suolaa

Paahdoin pähkinät ja pinjansiemenet ensin kuivalla pannulla.
Kuulotin pavut eri pannulla seesamöljyssä niin, että se kypsyivät ja saivat aavistuksen väriä. Lisäsin joukkoon paahdetut pähkinät ja siemenet ja kaadoin sekaan siirappia. Maustin lopuksi suolalla ja pippurilla. Annoin papu-pähkinä systeemin jäähtyä hetken ja ladoin sen sitten tarjoiluastiaan. Laitoin lopuksi pilkotut aurajuuston palat salaatin päälle.

Tämä ihana makean ja suolaisen makuyhdistelmä kovasti sai kehuja - suosittelen testaamaan!


Sekasalaatti

1 rasia mini luumutomaatteja
1/2 pienestä kukkakaalista
1/2 avokado
1 sipuli
tuoretta basilikaa

avokadoöljyä
oliiviöljyä
siideri viinietikkaa
mustapippuria
maldon suolaa

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Kesäsalaatti



Tein päiväretken ystäväni Marfa luokse, ostin kaupasta lounastarvikkeet ja lupasin kokata jotain helppoa ja hyvää meille aikuisille lounaaksi. Lapset nauttivat vesimeloonista ja leivistä hyvällä ruokahalulla :-)

jäävuorisalaattia
vuonankaalia
kirsikkatomaatteja
kurkkua
sipulia ja sipulinvarsia
puolikuivattuja tomaatteja
1 keitetty kukkakaali
homejuustoa
1 pkt hunajamarinoituja kanansuikaleita
3 eilen keitettyä uutta perunaa
basilikaa
rucolaa
currya
mustapippuria
suolaa

Pilkoin salaatit, tomaatit, kurkun ja sipulit. Keitin kukkakaalin.
Paistoin kanat pannulla, lisäsin pannulle perunat, curryn, mustapippuria ja suolaa, sekä lopuksi rucolan ja tuoretta basilikaa.
Asettelin herkut omiksi ryhmiksi salaattipedille.

kastike:
oliiviöljyä
rajamäen väkiviinaetikkaa
sitruunamehua
sinappia
majoneesia
mustapippuria
suolaa

torstai 11. helmikuuta 2010

Kukkakaali-herkkusienikeitto


Täysin uupuneena, tarkastettuani että jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, raahauduin Alepaan ruokaostoksille ilman mitään ideaa tai ajatusta mitä tänään söisin. Matkalla kauppaan puhuin puhelimessa ystäväni Maikkiksen kanssa ja ihmettelin edelleen ruoka-asiaa.. Maikkis ehdotti kukkakaali-aurajuusto vuokaa, josta muistin äitini opettaman ihanan kukkakaali keiton. Otin seuraavan puhelun äidille ja pyysin pientä muistin virkistystä mitä pitikään ostaa kaupasta että voin valmistaa soppaa.
Päädyin muuttamaan hieman perusreseptiä, koska mieleni teki myös herkkusieniä kun bongasin ne kaupan hyllyltä. Keitto toimi näinkin, vaikka epäilin sitä valmistaessani että koko keitosta ei tule mitään muuta kun Bridget Jones tyyppistä sinistä lientä ( tässä tapauksessa valkoista lientä.. ). Keitto oli aluksi omaan makuuni liian ohutta, mutta lisäämällä juustoa sain kun sainkin siitä paksumpaa ja BJ:n leffakeitto jäi vain ajatuksen tasolle. Huh.

450 g pakaste kukkakaalia
2/3 pkt Sinihome Koskenlaskija juustoa
1 prk herkkusieniä
n. 1/2 l vettä
1 kasvisliemikuutio
valkopippuria

Keitin kukkakaalit kasvisliemessä. Kun kukkakaalit olivat vähän pehmenneet, nostin ne pois kattilasta. Lisäsin liemen sekaan sulatejuuston. Paistoin herkkusienet pannulla ja lisäsin ne joukkoon, samoin kukkakaalit. Kiehautin hetken ja maustin valkopippurilla. Valmis! Tätä keittoa voi myös suurustaa vaikka maizenalla, mutta koska olen itse surkea suurustaja, lisäsin vaan juustoa jotta keitto paksuuntui. Sekin onnistui ;-)