Tein pitkästä aikaa kakkua. En ollut tehnyt mitään erityisiä hankintoja kakkua ajatellen, joten laitoin kaiken mitä kaapeista löytyi. Kakusta tuli tosi hyvä ja se maistui myös vieraille, ja mikä parasta, myös lapsille!
pohja:
n. 150 g taateleita
1,5 dl hasselpähkinöitä
1 dl mulpereita
1/2 dl raakakaakaojauhetta
ripaus laatusuolaa
täyte:
5 pientä kypsää avokadoa
1 dl raakakaakaojauhetta
1 rkl kotimaista luomuhunajaa
1/2 tl aito vaniljajauhetta
minttu-uutetta tai tuoretta minttua maun mukaan
n. 3/4 dl sulatettua kookosöljyä
pakaste mustikoita
pakaste vadelmia
( koristeluun manteli/pähkinärouhetta )
Liota taateleita, pähkinöitä ja mulpereita yön yli tai muutaman tunnin ajan. Valuta ne, laita tehosekoittimeen, lisää suola ja kaakaojauhe ja aja tasaikseksi massaksi. Painele pohja pieneen leivinpaperilla vuorattuun irtophjavuokaan. Laita pakastimeen siksi aikaa kun valmistat täytteen.
Laita tehosekoittimeen avokadot, kaakaojauhe, hunaja ja sulatettu kookosöljy. Mausta mintulla ja vaniljalla maun mukaan.
Ripottele pakastemarjoja pohjan päälle ja kaada päälle suklainen täyte. Koristele kakku marjoilla ja laita pakastimeen noin 1,5-2 tunniksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taateli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taateli. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 8. maaliskuuta 2015
Naistenpäivän raakakakku
Tunnisteet:
avokado,
cocovi,
hunaja,
kaakao,
kakku,
kakku ilman uunia,
kookosöljy,
minttu,
pähkinä,
raakakakku,
raw,
suklaa,
taateli,
vanilja
tiistai 27. tammikuuta 2015
Suklaavanukaskakkua, ihan vaan koska on tiistai!
Näin tämän täydellisen kakkuohjeen Vaneljan sivuilla ja päätin kokeilla heti. Chia siemenet ovat olleet kaapissa kokeilematta, joten tässä reseptissä sain mahdollisuuden testata niitäkin.
Muutin hieman pohjaa, en siksi että varsinaisessa ohjeessa olisi ollut jotain vikaa, vaan siksi että kaapista ei löytynyt kaikkia ainesosia. Siksi siis säätö. Alkuperäinen ohje löytyy täältä.
Muutin hieman pohjaa, en siksi että varsinaisessa ohjeessa olisi ollut jotain vikaa, vaan siksi että kaapista ei löytynyt kaikkia ainesosia. Siksi siis säätö. Alkuperäinen ohje löytyy täältä.
Pohja:
1,5 dl kuorittuja manteleita
1/2 dl seesamin siemeniä
1 dl pehmeitä taateleita
2 rkl kookosöljyä
1 tl vaniljauutetta
ripaus merisuolaa
1,5 dl kuorittuja manteleita
1/2 dl seesamin siemeniä
1 dl pehmeitä taateleita
2 rkl kookosöljyä
1 tl vaniljauutetta
ripaus merisuolaa
- Täyte:
- 4 dl kauramaitoa
0,5 dl chian-siemeniä - 0,5 dl raakakaakaojauhetta
- 4-5 rkl kookosöljyä
1 banaani - 1 tl vaniljauutetta
- 4 pehmeää taatelia
1 rkl luomu hunajaa
Vuoraa pieni irtopohjavuoka leivinpaperilla. Surauta pohjan ainekset tasaiseksi massaksi blenderillä ja painele vuoan pohjalle. Laita vuoka pakastimeen ja valmista sillävälin täyte.
Laita kaikki täytteen ainekset blenderiin ja aja tasaiseksi massaksi. Lisää hunajaa enemmän jos mielit makeampaa herkkua. Laita kakku pakastimeen noin tunniksi ja tarjoa kookoskermavaahdon ja piparminttuteen kanssa. Ah!
- 4 dl kauramaitoa
Tunnisteet:
banaani,
chia,
gluteeniton,
kakku,
kakku ilman uunia,
kauramaito,
kookosöljy,
maidoton,
manteli,
oatly,
raakakakku,
raw,
suklaa,
suklaamousse,
suklaavanukas,
taateli,
vanelja
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Puolukka-suklaaraakakakku
Olen koukussa raakakakkuihin ja tätänykyä myös puolukoihin. Päätinpä siis yhdistää nämä kaksi ihanuutta. Kakusta tuli hyvä, ei lainkaan makea, eikä siltikään kirpeä. Jotenkin juuri sopivanlainen tämänpäiväiseen makeanhimooni.
pohja:
1,5 dl cashewpähkinöitä
1,5 dl pecanpähkinöitä
n. 100g pehmeitä taateleita
ripaus laatusuolaa
täyte:
5 pientä avokadoa
1,5 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl kookosöljyä
2 rkl kaakaovoita
2 rkl kookossokeria
2 rkl kotimaista luomu hunajaa
1/2 tl aito vaniljajauhetta
1 1/2 - 2 dl pakaste puolukoita
Liota pähkinöitä ja taateleita yön yli. Kaada vesi pois ja laita ne blenderiin ja lisää ripaus suolaa. Aja tasaiseksi massaksi. Painele massa leivinpaperilla vuoratun pienen irtopohjavuoan pohjalle. Laita pakastimeen siksi ajaksi kun teet täytteen.
Kuori avokadot ja laita ne blenderiin. Sulata kookosöljy ja kaakaovoi vesihauteessa ja kaada blenderiin. Lisää hunaja, vanilja, kookossokeri ja kaakaojauhe ja sekoita massa tasaiseksi. Lisää halutessasi makeutta. Siirrä suklaatäyte kulhoon ja sekoita joukkoon jäiset puolukat. Kaada seos pohjan päälle ja ripottele päälle vielä puolukoita. Laita kakku pakastimeen noin kahdeksi tunniksi.

kakkupohja ilman munaa,
kananmunaton,
maidoton,
puolukka,
pähkinä,
raakakakku,
raw,
suklaa,
suklaamousse,
taateli
perjantai 2. tammikuuta 2015
Puolukka raakasuklaa
Nyt osui ja upposi!
Tästä raakasuklaasta tuli sellaista herkkua että ei ihan yksi palanen riittänyt. Mieskin sanoi maistettuaan tätä, että oli ihan törkeän hyvää!
Nami.
1 dl kaakaovoita
1 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl kookosöljyä
1 rkl kookossokeria
2 rkl maapähkinävoita
5 kpl pehmeitä taateleita
1 dl kookoshiutaleita
jäisiä puolukoita
Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa. Pilko taatelit pieneksi. Laita blenderiin taatelit, kaakaovoi, kookosöljy, kaakaojauhe, kookossokeri, kookoshiutaleet ja maapähkinävoi. Sekoita tasaiseksi. Laita silikonimuotin pohjalle jäiset puolukat ja kaada suklaamassa päälle. Pakasta ja nauti.

biona,
cocovi,
kaakao,
kookos,
kookossokeri,
kookosöljy,
maapähkinävoi,
puolukka,
raakasuklaa,
raw,
suklaa,
taateli
perjantai 19. joulukuuta 2014
Minttu-suklaa raakakakku
Hyvää. Tykkäsin tästä kakusta tosi paljon.
Aion tehdä tätä myös jouluksi ja toivoisin että kakkua olisi vieläkin jäljellä. Tähän tuli meinaan himo.
Vaalea pohja maistui hyvälle ja oli ihanan tahmea, eli pysyi siis hyvin koossa.
pohja:
1 dl kuorittuja manteleita
1 dl kuorittuja hasselpähkinöitä
1 dl aprikooseja
1/2 dl rusinoita
1/2 dl taateleita
ripaus laatusuolaa
( tilkka vettä )
täyte:
3 isoa kypsää avokadoa
1 - 1 1/2 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl kookosöljyä ( sulatettuna )
1 dl kookoshiutaleita
2 tl kotimaista luomu hunajaa
2 tl piparminttu-uutetta
koristeluun kookoshiutaleita ja kokonaisia tuoreita kirsikoita
Liota pähkinöitä, taateleita, rusinoita ja aprikooseja yön yli tai muutaman tunnin ajan. Valuta vesi pois ja laita kaikki blenderiin. Surauta massa tasaiseksi ja lisää ripaus suolaa. Tarvittaessa voit myös lisätä tilkan vettä.
Painele pohja pieneen leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja laita se pakkaseen siksi ajaksi kun valmistat täytteen.
Kuori avokadot ja laita ne blenderiin. Lisää joukkoon sulatettu kookosöljy, kaakaojauhe, hunaja ja kookoshiutaleet. Aja massa tasaiseksi ja lisää tarvittaessa kaakaojauhetta. Mausta piparminttu-uutteella. Laita minttua ensin 1 tl ja surauta sekaan, maista ja lisää toinen teelusikallinen tarvittaessa. Omaan makuuni 2 tl oli juuri sopiva määrä, mutta kannattaa laittaa voimakasta uutetta maltillisesti.
Kaada täyte pohjan päälle ja laita kakku pakastimeen pariksi tunniksi.
Koristele ja anna kakun olla hetki huoneenlämmössä ennen tarjoilua.
Nam.

aprikoosi,
avokado,
cocovi,
gluteeniton,
ilman sokeria,
kaakao,
kakku,
kakku ilman uunia,
kakkupohja ilman munaa,
kookos,
kookosöljy,
maidoton,
manteli,
pähkinä,
raakakakku,
raw,
rusina,
sokeriton,
suklaa,
taateli
perjantai 5. joulukuuta 2014
Rusinainen raakasuklaa
Ostin uusia silikonimuotteja ja niistä innostuneena tein taas raakasuklaata. Tämä resepti oli vähän erilainen ja siitä tuli nyt selkeästi oma suosikkini. Suklaa maistui niin hyvälle että jouduin jo vähän rajoittamaan etten syönyt koko levyllistä kerralla.
Aivan taivaallisen hyvää. Ah!
1 dl kaakaovoita
4 rkl kookosöljyä
1/2 dl raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa
5 taatelia
3 tl maapähkinävoita
rusinoita
Sulata kaakaovoi ja kookosöljy vesihauteessa. Sekoita joukkoon kaakaojauhe ja suola. Laita seos blenderiin ja pilko mukaan taatelit ja lisää myös maapähkinävoi. Surauta tasaiseksi massaksi. Ripottele rusinat yksittäisiin muotteihin tai suklaalevymuottiin ja kaada raakasuklaamassa päälle. Pakasta ja nauti.

peanutbutter,
raakasuklaa,
raw,
rusina,
taateli
maanantai 24. marraskuuta 2014
Kahden kerroksen raakakakku
Tein ensimmäisen kerran raakakakun, johon valmistin kaksi kerrosta eli kahta makua. Toimi aivan tajuttoman hyvin. Omasta mielestäni tämä oli kaikista valmistamistani raakakakuista paras! Suosittelen!
pohja:
3 dl pähkinöitä ( parapähkinä, hasselpähkinä, pekanpähkinä )
100 g taateleita
2 rkl raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa
1. täyte:
2 isoa avokadoa
1 dl raakakaakaojauhetta
1/2 appelsiinin mehu
1 appelsiinin raastettu kuori
2 rkl sulatettua kookosöljyä
1 rkl kotimaista luomu hunajaa
maun mukaan vaniljaa
2. täyte:
1 prk kookosmaitoa ( kovettunut osa )
1 tl kotimaista luomu hunajaa
1 dl pakaste mustikoita
1 dl pakaste vadelmia
lisäksi:
pakaste mustikoita
koristeluun pähkinöitä, kookoslastuja, granaattiomenan kuivattuja siemeniä tai muuta kaunista ja maistuvaa
Liota pähkinöitä ja taateleita yön yli vedessä. Valuta vesi huolellisesti pois ja kaada pähkinät ja taatelit blenderiin. Surauta tasaiseksi massaksi kaakaojauheen kanssa. Mausta ripauksella suolaa. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan päälle napakasti. Käytin 20cm kokoista vuokaa.
Ripottele pohjan päälle pakaste mustikoita.
Laita pohja pakastimeen siksi ajaksi kun valmistat täytteet.
Kuori avokadot ja laita ne muiden aineiden kanssa blenderiin. Lisää tarvittaessa kaakaojauhetta tai hunajaa jos mielit voimakkaamman makuista täytettä.
Kaada suklaatäyte pohjan päälle ja laita taas vuoka hetkeksi pakastimeen.
Erottele kookosmaidosta kovettunut osa ja vatkaa se kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Makeuta hunajalla ja halutessasi myös vaniljalla.
Laita kookoskermavaahto blenderiin jäisten marjojen kanssa ja surauta tasaiseksi massaksi.
Kaada marjainen kookostäyte suklaatäytteen päälle ja pakasta.
Anna kakun olla pakkasessa n. 1,5-2h.
Koristele ja siirrä kakku jääkaappiin ennen tarjoilua.
Herkuttele hyvän kahvin tai teen kanssa.

kookosmaito,
maidoton,
mustikka,
pirkka,
pähkinä,
raakakakku,
raw,
taateli,
vadelma
tiistai 28. lokakuuta 2014
Pähkinäinen suklaaraakakakku
Tein taas kakkua! Ihan mahtavaa kuinka näistä raakakakuista on tullut osa elämääni. Koen niiden valmistuksen helpoksi ja tykkään mausta ihan tosi paljon. Olen melkein unohtanut ohjeet ja määrät ja teen nykyään aika rennolla kädellä, mikä sekin on tosi jees.
Tämä pähkinäinen suklaakakku maistui täyteläiselle, mutta ei ollut kuitenkaan liian tuhtia.
Tykkäsin tästä itse tosi paljon.
Mustaherukat toimi raikkaana lisänä kakun pääällä erinomaisesti.
pohja:
1 dl manteleita
1 dl cashewpähkinöitä
1/2 dl parapähkinöitä
100g taateleita
1 rkl sulatettua kookosöljyä
1 rkl raakakaakaojauhetta
loraus agavesiirappia
täyte:
2 isoa kypsää avokadoa
1 dl raakakaakaojauhetta
3/4 dl sulatettua kookosöljyä
1 rkl kookossokeria
2 rkl agavesiirappia
2 rkl kookoshiutaleita
2 rkl mantelirouhetta
1 appelsiinin mehu ja raastettu kuori
mustaherukoita koristeeksi
Liota mantelit, pähkinät ja taatelit yön yli. Laita kaikki pohjan ainekset shakeriin ja aja tasaiseksi massaksi. Painele pohja leivinpaperilla vuorattuun pieneen irtopohjavuokaan ja laita pakastimeen hetkeksi.
Tee täyte. Kuori avokadot ja laita kaikkien aineiden kanssa shakeriin. Hurauta täyte tasaiseksi ja maistele, lisää makeutta, appelsiinia tai kookoshiutaleita maun mukaan lisää. Levitä massa pohjan päälle ja laita hetkeksi pakastimeen. Siirrä kakku lopuksi jääkaappiin.
Koristele pähkinärouheella ja kookoshiutaleilla ja marjoilla.
Herkuttele kahvin tai hyvän teen kanssa.

vitamix
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Laku-kookos raakakakku. Ensikerralla jäädyke.
Sunnuntai ja sade. Ihan täydellinen yhdistelmä!
Kynttilät palamaan, villasukat jalkaan ja rentoa hengailua perheen kanssa. Aamupalan jälkeen päätin tehdä vielä kakun iltapäiväkahvien kanssa nautittavaksi.
Vedin tämän kakun ihan hatusta ja täysin fiilispohjalta, koska muutin suunnitelmia lennossa. Olin jo päättänyt tehdä avokadosta, kookoksesta ja kaakaojauheesta suklaakakun, mutta löysinkin kaapista lakritsijauhetta ja päätin testata sitä.
Ihan suoraan sanoen pähkinäinen pohja ei ollut paras mahdollinen vahvaan lakun makuun, mutta molemmat erikseen maistuivat ihan tosi hyville.
Jaan nyt kuitenkin tämän koko kakun ohjeen, mutta itse ehkä tekisin tätä jatkossa laku-kookos jäädykkeenä ja jättäisin suosiolla pohjan pois. Siis täyte hetkeksi pakastimeen ja päälle graattiomenansiemeniä tai marjoja. Kokeilen ensi kerralla itse jälkkäriksi niin.
pohja:
1,5 dl manteleita
1 dl parapähkinöitä
1 dl taateleita
loraus agavesiirappia
ripaus laatusuolaa
n. 3 rkl vettä
täyte:
1 purkki kookosmaitoa ( käytä kookoskermavaahtoon kovettunut osa )
1 dl kookoshiutaleita
3 rkl agavesiirappia
2 tl lakritsijauhetta
1/2 sitruunan mehu
( 2 tl vaniljasokeria )
granaattiomenansiemeniä
Liota manteleita, pähkinöitä ja taateleita muutama tunti ennen pohjan valmistamista. Laita kaikki ainekset shakeriin ja surauta tasaiseksi massaksi. Painele massa leivinpaperilla vuoratun pienen irtopohjavuoan pohjalle ja laita se hetkeksi pakastimeen.
Valmista täyte. Nosta jääkaappikylmästä kookosmaidosta kovettunut osa kulhon pohjalle. Vatkaa se kuohkeaksi kookoskermavaahdoksi, lisää siirappi, vaniljasokeri, sitruunanmehu ja lakritsijauhe. Lakritsijauhetta kannattaa laittaa ensin 1 tl ja lisätä sitten maun mukaan.
Levitä täyte pohjan päälle ja laita noin tunniksi pakastimeen tai pariksi tunniksi jääkaappiin.
Koristele granaattiomenenansiemenillä.
Nauti hyvän kahvin kanssa.

tiistai 14. lokakuuta 2014
Smoothie kuin karkki
Tänä aamuna herkuttelin karkin tai pullan makuisella smoothiella. Ihanaa!
Kaikki makeanhimoiset, terveellinen aamujuoma syntyy näin:
1 dl kookosmaitoa
6 pakaste mansikkaa
1/2 pakastettu banaani
1/2 tl kardemummaa
3 taatelia
jääpaloja
Hurauta kaikki ainekset shakerilla sekaisin ja nauti!
Ah!

tiistai 19. elokuuta 2014
Makeaa ilman sokeria
Vauvani vatsa ei siedä sokeria. Niimpä olen jättänyt ruokavaliostani valkoisen sokerin kokonaan pois ja erityisesti irtokarkit ovat ehdottomasti kieltolistalla. Itseasiassa se on todella hyvä asia, ihan itsellenikin.
Makeanhimo on silti läsnä. Johtuneeko imetyksestä vai väsymyksestä, en tiedä.
Olen tehnyt raakakakkuja ja ne ovat olleet loistavia makeanhimon taltuttajia. Omatekoiset mehujäät maistuivat erityisesti hellekeleillä. Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa raakasuklaata ja "toffeeta".
Tosi hyviä molemmat ja pieni palanen näitä herkkuja auttaa kummasti kun sokerihammasta kolottaa.
Raakasuklaan valmistin Cocovin valmispakkauksesta, jonka olin saanut ystävältäni lahjaksi.
Paketissa mukana oli gojimarjoja, mutta päätin laittaa niiden sijasta hasselpähkinöitä, kuivattuja mustikoita ja aprikoosin paloja sekaan valmiiseen massaan. Toimii!

Toffee ohjeen sain ystävältäni.
Ohje oli bongattu Karita Tykän kirjasta "Raakaa ja makeaa", mutta muutin sitä aivan aavistuksen verran.
Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut aprikoosia, mutta mielestäni se teki toffeen makuun kivan lisän.
n. 50g raakakaakaovoita ( sulatettuna vesihauteessa )
n. 1,5 dl pehmeitä taateleita
n. 0,5 dl pehmeitä aprikooseja
2 rkl maapähkinävoita
1 rkl agavesiirappia
ripaus ruususuolaa
Sulata kaakaovoi. Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa niin kauan, että saat tasaisen toffeemaisen massan. Laita karkit jähmettymään pakkaseen jääpalamuotteihin tai silikoniseen kakkuvuokaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)