Näytetään tekstit, joissa on tunniste gluteeniton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gluteeniton. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. helmikuuta 2015

Piparjuurella terästetty kalakeitto

Postilaatikosta tipahti Yhteishyvä ja sen välissä ruokaliite. Tarvitsin ideoita arkiruokaan ja sieltä siis löytyi. Mahtavaa. Muunsin tietysti hieman alkuperäistä reseptiä, joten tässä omani:

1,5 l vettä
kalafondia
1 kasvisliemikuutio
loraus valkoviiniä
piparjuuritahnaa ( ohjeessa luki 4 rkl joka tuntui minusta paljolta. lisäsin kuitenkin tahnaa koko ajan  ja vielä valmiiseen keittoonkin. laita siis pikkuhiljaa ja lisäile oman maun mukaan )
laktoositonta voita
suolaa
maustepippuria
mustapippuria
valkopippuria
pala purjoa
kevätsipulia
tilliä
4 perunaa
2 porkkanaa
pala palsternakkaa
1/2 pkt lohikuutioita ( pakaste )
1/2 pkt seikuutioita ( pakaste )

Laita vesi kiehumaan ja lisää siihen fondi, liemikuutio, valkoviini, mausteet ja piparjuuritahna. Pilko juurekset ja laita soppaan sekaan. Keitä kasvikset puolikypsiksi ja lisää lohi. Kiehauta ja lisää tarvittaessa suolaa ja lopuksi vielä tuore tilli, kevätsipulit ja reilu nokare voita. Tarkasta maku ja lisää tarvittaessa piparjuuritahnaa maun mukaan.




keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Uuniriisipuuro

Puuroteema jatkuu.
Koska lapsi on kipeä, ruoat pitää valmistua uunissa, hetkessä ja helposti. Tuntuu että oma ruokailu on mitä on, kun pikkuinen sairastaa.
Huomenna onneksi on valmiina välipalaksi uunipuuroa ja nautin sitä tänään jo iltapalana.
Herkkua.

2 dl puuroriisiä
1 l kauramaitoa
1/2 tl suolaa

kanelia
hunajaa

Uuni 150-175C, noin 1,5 h ( sekoita muutaman kerran välissä )





tiistai 3. helmikuuta 2015

Puolukka raakapuuro

Olen koukussa! Raakapuurot valloittivat aamuni ja jatkan harjoituksia kokeilemalla uusia yhdistelmiä ja makuja.
Tämä siemenpuuro maistuu myös erityisen lempeälle kun lisäät lusikallisen hunajaa sen makua sulostuttamaan.
Vatsa kiittää heti aamusta.

1 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl kurpitsansiemeniä
2 dl puolukoita
1 dl soijajogurttia ( tai muuta haluamaasi jogurttia )
1 tl hunajaa

Huuhtele siemenet ja laita ne yöksi veteen likoamaan. Ota pakasteesta puolukat sulamaan.
Kaada vesi pois, laita siemenet blenderiin ja surauta niin tasaiseksi kuin tykkäät. Itse pidän vähän rouheammasta puurosta, joten jätin vähän enemmän suutuntumaa. Lisää joukkoon jogurtti ja puolukat ja aja tasaiseksi puuroksi. Mausta teelusikallisella hunajaa.


tiistai 27. tammikuuta 2015

Suklaavanukaskakkua, ihan vaan koska on tiistai!

Näin tämän täydellisen kakkuohjeen Vaneljan sivuilla ja päätin kokeilla heti. Chia siemenet ovat olleet kaapissa kokeilematta, joten tässä reseptissä sain mahdollisuuden testata niitäkin.
Muutin hieman pohjaa, en siksi että varsinaisessa ohjeessa olisi ollut jotain vikaa, vaan siksi että kaapista ei löytynyt kaikkia ainesosia. Siksi siis säätö. Alkuperäinen ohje löytyy täältä.



Pohja:
1,5 dl kuorittuja manteleita
1/2 dl  seesamin siemeniä 
1 dl pehmeitä taateleita
2 rkl kookosöljyä
1 tl vaniljauutetta
ripaus merisuolaa
  • Täyte:
    • 4 dl kauramaitoa
      0,5 dl chian-siemeniä
    • 0,5 dl raakakaakaojauhetta
    • 4-5 rkl kookosöljyä
      1 banaani
    • 1 tl vaniljauutetta
    • 4 pehmeää taatelia
      1 rkl luomu hunajaa

      Vuoraa pieni irtopohjavuoka leivinpaperilla. Surauta pohjan ainekset tasaiseksi massaksi blenderillä ja painele vuoan pohjalle. Laita vuoka pakastimeen ja valmista sillävälin täyte.
      Laita kaikki täytteen ainekset blenderiin ja aja tasaiseksi massaksi. Lisää hunajaa enemmän jos mielit makeampaa herkkua. Laita kakku pakastimeen noin tunniksi ja tarjoa kookoskermavaahdon ja piparminttuteen kanssa. Ah!


sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Puolukka-suklaaraakakakku

Olen koukussa raakakakkuihin ja tätänykyä myös puolukoihin. Päätinpä siis yhdistää nämä kaksi ihanuutta. Kakusta tuli hyvä, ei lainkaan makea, eikä siltikään kirpeä. Jotenkin juuri sopivanlainen tämänpäiväiseen makeanhimooni.



pohja:
1,5 dl cashewpähkinöitä
1,5 dl pecanpähkinöitä
n. 100g pehmeitä taateleita
ripaus laatusuolaa

täyte:
5 pientä avokadoa
1,5 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl kookosöljyä
2 rkl kaakaovoita
2 rkl kookossokeria
2 rkl kotimaista luomu hunajaa
1/2 tl aito vaniljajauhetta
1 1/2 - 2 dl pakaste puolukoita

Liota pähkinöitä ja taateleita yön yli. Kaada vesi pois ja laita ne blenderiin ja lisää ripaus suolaa. Aja tasaiseksi massaksi. Painele massa leivinpaperilla vuoratun pienen irtopohjavuoan pohjalle. Laita pakastimeen siksi ajaksi kun teet täytteen.

Kuori avokadot ja laita ne blenderiin. Sulata kookosöljy ja kaakaovoi vesihauteessa ja kaada  blenderiin. Lisää hunaja, vanilja, kookossokeri ja kaakaojauhe ja sekoita massa tasaiseksi. Lisää halutessasi makeutta. Siirrä suklaatäyte kulhoon ja sekoita joukkoon jäiset puolukat. Kaada seos pohjan päälle ja ripottele päälle vielä puolukoita. Laita kakku pakastimeen noin kahdeksi tunniksi.

Lohipasta

Tänään oli "jämät pois jääkaapista" -ruoanlaittopäivä.
Siihennähden ruoasta tuli tosi hyvää, ellei peräti erinomaista. Taidan tehdä toistekin.




gluteenitonta spagettia

n. 150 g kylmäsavulohta
paksoita
kevätsipulia
persiljaa
kaprista
itsetehtyä yrttiöljyä ( oliiviöljy, rypsiöljy, persilja, etikka, suola, pippuri, hunaja )
pieni pala vuohenjuustoa
mustapippuria
dijon sinappia
sitruunamehua

Keitä spagetti. Laita kaikki ainekset valmiin spagetin joukkoon kattilassa ja sekoita hetki. Tarjoa heti.



perjantai 19. joulukuuta 2014

Minttu-suklaa raakakakku

Hyvää. Tykkäsin tästä kakusta tosi paljon.
Aion tehdä tätä myös jouluksi ja toivoisin että kakkua olisi vieläkin jäljellä. Tähän tuli meinaan himo.

Vaalea pohja maistui hyvälle ja oli ihanan tahmea, eli pysyi siis hyvin koossa.



pohja:
1 dl kuorittuja manteleita
1 dl kuorittuja hasselpähkinöitä
1 dl aprikooseja
1/2 dl rusinoita
1/2 dl taateleita
ripaus laatusuolaa
( tilkka vettä )

täyte:
3 isoa kypsää avokadoa
1 - 1 1/2  dl raakakaakaojauhetta
2 rkl kookosöljyä ( sulatettuna )
1 dl kookoshiutaleita
2 tl kotimaista luomu hunajaa
2 tl piparminttu-uutetta

koristeluun kookoshiutaleita ja kokonaisia tuoreita kirsikoita

Liota pähkinöitä, taateleita, rusinoita ja aprikooseja yön yli tai muutaman tunnin ajan. Valuta vesi pois ja laita kaikki blenderiin. Surauta massa tasaiseksi ja lisää ripaus suolaa. Tarvittaessa voit myös lisätä tilkan vettä.
Painele pohja pieneen leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja laita se pakkaseen siksi ajaksi kun valmistat täytteen.

Kuori avokadot ja laita ne blenderiin. Lisää joukkoon sulatettu kookosöljy, kaakaojauhe, hunaja ja kookoshiutaleet. Aja massa tasaiseksi ja lisää tarvittaessa kaakaojauhetta. Mausta piparminttu-uutteella. Laita minttua ensin 1 tl ja surauta sekaan, maista ja lisää toinen teelusikallinen tarvittaessa. Omaan makuuni 2 tl oli juuri sopiva määrä, mutta kannattaa laittaa voimakasta uutetta maltillisesti.
Kaada täyte pohjan päälle ja laita kakku pakastimeen pariksi tunniksi.
Koristele ja anna kakun olla hetki huoneenlämmössä ennen tarjoilua.
Nam.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Kanelinen omena-kookoskakku

Söin viime viikolla ravintola Silvopleessa taivaallista omenapiirasta. Siitä inspiroituneena päätin tehdä sen tyylistä kakkua myös kotona.
Kakku oli juuri sopivasti jouluisen makuista ja omenapalat tekivät koostumuksesta tosi kivan.
Nam.



pohja:
1 dl kuorittuja manteleita
1 dl kuorittuja hasselpähkinöitä
1 dl taateleita
1 rkl maapähkinävoita
ripaus suolaa
1 rkl vettä

täyte:
1 granny smith omena
1 tl kookosöljyä
1 rkl kanelia
1 rkl agave siirappia

1 prk kookosmaitoa ( jääkaappikylmänä, käytä vain kovettunut osa )
1 tl kotimaista luomu hunajaa
aito vaniljajauhetta
2 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa



Liota mantelit, pähkinät ja taatelit vedessä yön yli tai muutaman tunnin ajan. Laita kaikki pohjan ainekset blenderiin ja aja tasaiseksi massaksi. Lisää tarvittaessa vettä.
Painele pohja leivinpaperilla vuorattuun pieneen irtopohjavuokaan. Laita vuoka pakkaseen siksi ajaksi kun teet täytteen.

Pilko omena pieniksi paloiksi. Kuullota omenat paistinpannulla kookosrasvan kanssa ja mausta kanelilla ja siirapilla.

Vatkaa kookosmaito vaahdoksi, lisää siihen hunaja, vanilja, kaneli, kardemumma ja omenaseos.
Sekoita ja kaada kermavaahto pohjan päälle ja laita pakkaseen noin tunniksi.

Koristele ja nauti.





tiistai 2. syyskuuta 2014

Gluteeniton makaronilaatikko

Käytämme kotona nykyään aina gluteenitonta pastaa ja makaronia, koska se ei turvota vatsaa ja maistuu aivan samalle kuin ihan peruspastakin.
Makaronilaatikko kuuluu nykyään arkiruokiimme, se on nopeaa tehdä, hyvää ja edullista. Teen ruoan ilman kananmunaa, koska jostain syystä kananmuna aiheuttaa minulle nykyään allergia oireita. Ja maitoa ruoka ei mieletäni edes tarvitse.

1/2 pakettia Semper täysjyvä makaronia
1/2 pussia parmesan raastetta
1 lihaliemikuutio

400g naudan jauhelihaa
1 sipuli
tomaattipyrettä
mustapippuria
valkopippuria
paprikamaustetta
suolaa

juustoraastetta

Keitä makaronit ja lisää keitinveteen lihaliemikuutio. Kun makaronit ovat kypsät, sekoita joukkoon parmesanraaste. Paista jauheliha pannulla, lisää tomaattipyre ja mausta. Sekoita makaronit ja jauheliha keskenään vuoassa ja laita päälle juustoraaste.
Uuni 180 C, noin 30 min.



Gluteeniton näkkäri

Ostin Stockkan luomuosastolta irtomyynnistä pussillisen siemeniä ja hiutaleita. En edes muista mitä kaikkea pussiin kahmin, olin niin innoissani ;-)
Laitoin näkkäritaikinaani koko pussin sisällön, mutta tässä hyvä perusohje, jota voi sitten halutessaan muunnella.

Super helppoa! Taikinan valmistus vie vain pari minuuttia ja näkkäri paistuu uunissa tunnin.
Ja maistuu varmasti muillekin kun gluteenitonta ruokavaliota suosiville. Minulle tämä on erinomainen leipä, koska olen jättänyt ruisleivän pois vauvan vatsavaivojen takia.



2 dl maissijauhoja
1/2 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl pellavansiemeniä
1/2 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl kurpitsansiemeniä
2 1/2 dl kiehuvaa vettä
1/2 dl oliiviöljyä
maldon suolaa

Uuni 150°C (kiertoilma). Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa.
Kaada kiehuva vesi ja öljy kulhoon ja sekoita tasaiseksi massaksi.
Kaada massa pellille leivinpaperin päälle.
Laita käsi muovipussiin ja tasoita taikina mahdollisimman ohueksi
koko pellille.
Sirottele viimeisenä sormisuola taikinan pinnalle.
Paista uunissa noin tunti.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Gluteeniton ja maidoton pannukakku

Sunnuntaina nautiskellaan.
Mies teki ruoaksi Couer de filettia kanttarellikastikkeella, minä vastaan puolestani jälkiruoasta.

Muutin hieman banaanilettujen reseptiä ja tein siitä gluteenittoman ja tietysti myös maidottoman ja sokerittoman pannaritaikinan.

4 dl mantelimaitoa
2 dl luomu maissijauhoja
1/2 dl kookoshiutaleita
2 tl leivinjauhetta
2 banaania muussattuna
ripaus suolaa
loraus rypsiöljyä

Muussaa banaanit ja sekoita ne mantelimaitoon. Lisää jauhot ja kookoshiutaleet, sekoita huolellisesti. Laita lopuksi vielä taikinaan suola ja öljy. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pienelle pellille tai piirakkavuokaan. Paista uunissa 150C asteessa noin puoli tuntia.

Kuva unohtui ottaa!
Vauva heräsi, jälkiruoka jäi syötäväksi vasta myöhemmin illalla ja näin siis unohdin kuvata herkun kokonaan.
Tosin täytyy myöntää ettei pannari ollut mitenkään erityisen kaunis ilmestys myöskään, mutta ihan hyvänmakuinen kyllä.

Jälkeenpäin voin myös todeta, että osan jauhoista voisi myös esim. korvata riisi -tai kookosjauhoilla eli niin että maissijauhoja olisi 1 dl ja muita jauhoja 1 dl.
Maissijauhojen maku on melko voimakas, joten siksi siis tämä ehdotus. Testaa ja kerro!

torstai 29. toukokuuta 2014

Tosi hyvä kanapasta

Tänään halusin tehdä hyvää ruokaa, mutta helposti ja ilman että seison keittiössä tuntikausia. Ruokakauppaostokset myi meille Alepa, eli sekin vaikutti ruokavalintoihin ;-)

Mutta, onnistuin tänään melkolailla täydellisesti, vaikka itse sanonkin!
Ruoka oli niiiiin hyvää että nyt syömisen jälkeen vieläkin fiilistelen onnistumistani.



gluteenitonta spagettia

300 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
1 valkosipulin kynsi
kourallinen kirsikkatomaatteja
nippu persiljaa
1 reilunkokoinen sipulinvarsi
currya
mustapippuria
chilitahnaa
suolaa
kuivattua korianteria
agave siirappia
1/2 sitruunan mehu
1/2 appelsiinin mehu
oliiviöljyä
laktoositonta kermaa

paahdettuja pinjansiemeniä
parmesanlastuja

Paista broilerin suikaleet pannulla, lisää mausteet, agavesiirappi ja oliiviöljyä. Anna maustua ja laita spagetille vesi kiehumaan. Lisää sitten pilkotut sipulinvarret, persiljasilppu, valkosipuli ja kirsikkatomaatit. Purista sitruunan ja appelsiinin mehut sekaan. Lorauta lopuksi vähän kermaa ja anna kastikkeen hautua hiljalleen liedellä. Laita spagetti kiehuvaan veteen.
Lisää vielä annoksen päälle paahdettuja pinjansiemeniä, persiljasilppua ja parmesanlastuja.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Vuokaruoka valmiiksi maanantaille

Näin sunnuntaina on mahtavaa joskus tajuta, että maanantainakin pitäisi syödä jotain ;-)
Melko harvoin sen eteen tekee mitään, mutta miten mukavaa on, kun maanantaina töiden jälkeen kaapissa on valmista ruokaa.

Tänään jääkaapista löytyi mm. lasagnen teosta ylijäänyt juustokastike, joka tuli joko käyttää pois tai heittää viemäristä alas. Pressikassista tullut tonnikalapurkki, loraus kermaa, muutama aurinkokuivattu tomaatti, vähän nuutuneita yrttejä ja rucola oli hyvä myös käyttää pois.
Täydellistä jämäruoan valmistusta!



gluteenitonta makaronia
juustokastiketta ( koskenlaskijasta ja laktoosittomasta maidosta tehtyä )
loraus laktoositonta kermaa

1 prk tonnikalaa öljyssä
kirsikkatomaatteja
kevätsipulin varsia
kesäkurpitsaa
rucolaa
aurinkokuivattuja tomaatteja
basilikaa
korianteria
mustapippuria
suolaa

Uuni 180 C, noin 40min