Teen joka päivä ruokaa lapselle, mutta meidän aikuisten ruokaideat ( jos emme syö samaa ) ovat nykyään täysin lopussa.
Ruokalistalta löytyy useamman kerran viikossa pastaa, koska se on niin nopeaa ja helppoa valmistaa. Tänään pasta kyllästytti, joten kaivoin kaapista kaikki sinne unohtuneet kasvikset ;-) Kannatti, tuli nimittäin aivan todella hyvää keittoa.
1 bataatti
6 porkkanaa
1 iso peruna
pala purjoa
1 kasvisliemikuutio
kanafondia
paprikamaustetta
currya
chiliä
valkopippuria
suolaa
kuivattua basilikaa
1 dl kermaa
tuoretta basilikaa
lisäksi chorizo viipaleita kevyesti pannulla paistettuna
Keitä paloitellut kasvikset kasvisliemessä ja lisää mukaan myös kanafondia. Mausta liemi ja anna kasvisten kypsyä rauhassa.
Ota talteen keitinvesi ja surauta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää joukkoon kerma ja keitinlientä sen mukaan miten notkean sopan haluat. Lisää vielä tuoretta basilikaa joukkoon ja aja tasaiseksi.
Paloittele chorizot ja käytä ne pannulla kevysti.
Lisää lämpimät makkarat valmiin keittoannoksen päälle ja nauti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peruna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste peruna. Näytä kaikki tekstit
tiistai 20. lokakuuta 2015
torstai 30. lokakuuta 2014
Peruna-kevätsipuli sosekeitto
Keittolounas on suuri suosikkini, koska se täyttää, mutta siitä ei tule ähky.
Rakastan perunaa, mutta olen vähän unohtanut sen käytön. Perunan bonus on myös sen hinta, eli tälle keitolle ei montaa euroa hinnaksi tullut ja se jos jokin on jees! Edullinen kotiruoka rules!
8 jauhoista perunaa
2 reilunkokoista kevätsipulia
nippu persiljaa
kasvisfondia
suolaa
mustapippuria
valkopippuria
kuivattua korianteria
kuivattua ruohosipulia
persillade mausteseosta
1/2 pakettia koskenlaskija juustoa ( musta )
Keitä perunat. Lisää veteen kasvisfondia ja suolaa. Laita lopuksi myös kevätsipulit ja persilja perunoiden kanssa kattilaan. Käytä keitinvesi sosekeiton liemenä ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi. Mausta ja lisää sulatejuusto lopuksi.

Tunnisteet:
juusto,
keitto,
kevätsipuli,
koskenlaskija,
peruna,
soppa,
sosekeitto,
valio
sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Yksinkertaisesti hyvää
Joskus ei tarvitse nähdä juurikaan vaivaa, jotta ruoka on hyvää. Perusraaka-aineet, hyvät maut ja kaunis annos, niin yksinkertaista se on.
Ostin kaupasta ruodottomia siikafileitä ja paistoin ne laktoosittomassa voissa. Maustin kalan sitruunamehulla, mustapippurilla, suolalla ja tuoreella tillillä.
Käytin pinaatin pannulla avokadoöljyssä, lisäsin ripauksen suolaa ja valkopippuria.
Keitin uudet perunat.
Asettelin ruoan kauniisti lautaselle.
Valmis!
Aikaa ruoan valmistukseen kului noin 10 minuuttia. Ja ruoka maistui ihan kun olisi ravintolassa syönyt. Ah!

maanantai 14. huhtikuuta 2014
Kotiruoka, paras ruoka
Rakastan tavallista kotiruokaa.
Olen taas luvannut itselleni skarpata ja kokata ihan perus himasafkaa niin, että pari päivää voi syödä samaa ruokaa ja jääkaapissa on aina jotain oikeaa syötävää.
Aika helposti sitä huomaa elävänsä leivällä ja jogurtilla, etenkin iltaisin jos töiden jälkeen iskee väsymys, eikä kokkailu kiinnosta.

Tänään tein vapaapäivän kunniaksi kouluaikojen herkkuruokaani, bonaa.
Siis lihaperunasoselaatikkoa. Täydellistä kotiruokaa. Kurkun ja punajuurten kanssa ruoka oli tänään parasta ikinä
;-)
4 isoa jauhoista perunaa
luomuporkkanoita
laktoositonta maitoa
voita
parmesan raastetta
400 g naudan jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 tomaattia
tomaattipyrettä
tuoretta basilikaa
valkopippuria
mustapippuria
oreganoa
suolaa
Keitä porkkanat ja perunat. Tee rouhea muusi maidon, juustoraasteen ja voin kera.
Paista jauhelihat, sipulit ja tomaatit pannulla, mausta ja anna hautua.
Lado muusi ja jauhelihaseos kerroksittain uunivuokaan.
Uuni 180 C noin 30 min.

perjantai 21. kesäkuuta 2013
Piknik evästä!
Piknikille valmistui tälläkertaa pari salaattia, tässäpä ohjeet niihin!
Uusiperunasalaatti
- uusia perunoita
- kapriksia
- ruohosipulia
- lehtipersiljaa
- valkosipulisuolakurkkuja
- maldon suolaa
- mustapippuria
- kastikkeeksi: dijon sinappia, kokojyväsinappia, wasabimajoneesia, oliiviöljyä, väkiviinaetikkaa, omenaviinietikkaa, mustapippuria, suolaa )

Retikka-retiisi-pähkinä-salaatti
- n.20 cm pala retikkaa
- nippu retiisejä
- ruohosipulia
- punamangoldia
- oliiviöljyä
- sitruunamehua
- maldon suolaa
- mustapippuria
- manteleita
- pähkinäsekoitusta
- seesaminsiemeniä
- seesamöljyä
- agavesiirappia
- maldon suolaa
- mustapippuria
- pala punaista chiliä
Paloittele retikka, retiisit ja ruohosipuli. Laita ne kulhoon ja purista päälle sitruunamehua, pirskota oliiviöljyä ja mausta pippurilla ja suolalla.
Pilko pähkinät ja mantelit pieniksi ja paahda ne pannulla. Lisää lopuksi joukkoon seesamöljyä, agavesiirappia, chili ja mausteet.
Laita tarjoilukulhon pohjalle punamagoldin lehdet ja sekoita joukkoon retikat, retiisit ja niiden kastike. Lisää lopuksi pähkinäseos ja sekoita. Anna maustua ainakin tunti.

perjantai 22. helmikuuta 2013
Uuniperuna perjantain iloksi
Koti-ilta.
Lasi punkkua.
Iisiä ruokaa.
Perunaa, lohta ja salaattia.
Hyvää.
Tykkään.

2 rosamunda uuniperunaa foliossa, uuni 200 C n. 1,5h
n. 150g loimulohta
nippu tuoretta tilliä
kourallinen rucolaa
1 suolakurkku
1 sipuli
1/2 purkkia kapriksia
1/2 sitruunan mehu
mustapippuria
suolaa
väkiviina etikkaa
vihreää tabascoa

maanantai 4. helmikuuta 2013
Eräänlainen Shepherd´s pie
Ystäväni Taru tuli tänään kotiini asentamaan Elisa viihdepakettia, päivittämään tietokonettani ja hoitamaan muita teknisiä hommia, joita en itse oikein osaa.
Vastapalvelukseksi teknisesta työstä teen hänelle aina ruokaa, joten homma toimii näin varsin saumattomasti :-)
Mukana on tietysti myös asennuskoira Pingu, joka sähläsi mukana keittiössä koko ajan kun kokkasin. Mahtavaa.
Koska Taru rakastaa perunaruokia, perus kotiruokaa ja jauhelihaa, päätin tehdä ruoksi eräänlaisen Shepherd´s pien, omilla säädöilläni tietysti.
n.1400 g perunoita
n. 3 dl maitoa
100 g laktoositonta voita
2 kananmunaa
mustapippuria
suolaa
mustaleima emmental juustoraastetta
400g jauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 pieni purkki tomaattipyrettä
1/2 purkkia aurinkokuivattuja tomaatteja
pieni pala punaista chilipaprikaa
n. 1 dl vettä
mustapippuria
suolaa
soijakastiketta
paprikajauhetta

keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Merimiespihvi nro 2
Tänään oli pitkästä aikaa reilun uuniruoan aika. Halusin tehdä ison vuoan ruokaa, jotta olisi sitten loppuviikollekin evästä valmiina tarjolla.
Loput tomaattikastikkeet oli nyt hyvä käyttää pois sekä ostamani tuoreet herkkusienet. Ja uudesta vuodesta jäi jääkaappiin iso purkillinen pikkukurkkuja. Nekin pitäisi syödä pois.
Paistoin jauhelihan, sipulin, valkosipulin ja herkkusienet ja maustin ne pippurilla, suolalla ja kuivatulla basilikalla. Lisäsin mukaan tomaattikastikkeen ja punaviiniä. Annoin hautua puolisen tuntia.
Viipaloin perunat ja käytin ne kevyesti pannulla oliiviöljyssä.
Ladoin perunat ja jauhelihan uunivuokaan, sekoitin ja kaadoin päälle tölkillisen olutta.
Uuni 180 - 200 C, noin 1,5h
n.1 kg perunoita
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
1 tölkki olutta
400g jauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
herkkusieniä
mustapippuria
suolaa
kuivattua basilikaa
tomaattikastiketta
loraus punaviiniä

tiistai 6. marraskuuta 2012
Jauhelihaperunavuoka
Sunnuntaina jääkaappiin jäi paistettua jauhelihaa ja tomaattisalsaa. Tänään ostin kaupasta vain perunoita, vähän lisää jauhelihaa ja juustoraastetta.
Helppo kotiruoka syntyi iisisti ja maistui melkein yhtä hyvälle kun koulussa joskus kauan aikaa sitten.
Kyllä, minä olen se tyyppi, joka tykkäsi kouluruoasta. Ja tätä laatikkoa meillä koulussa kutsuttiin bonaksi. Takaisin nuoruusvuosiin siis, hetkeksi. Jos ei muuta, niin ainakin ruoka-ajaksi ;-)
Ihan superhyvää hei!
n. 1 kg perunoita
n. 3 dl laktoositonta maitoa
1 rkl laktoositonta voita
400-500g jauhelihaa
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
( tomaattisalsan loput - tämä ei varmasti ole pakollinen )
kuivattua ruohosipulia
valkopippuria
paprikajauhetta
suolaa
juustoraastetta + parmesanraastetta
Keitä perunat.
Paista sillävälin jauheliha ja mausta se.
Kaada perunoista keitinvesi pois, vatkaa muusiksi voin ja maidon kera.
Laita jauhelihaseos vuoan pohjalle ja kaada päälle perunamuusi.
Ripottele päälle juustoraastetta ja laita uuniin.
Noin 40min 200 C.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Merimiespihvi
Tämä perinteinen uuniruoka on sunnuntairuokien parhaimmistoa.
Valmistelut ei kestä kauan, ruoka kypsyy uunissa hissukseen ja maku senkun paranee seuraavaa päivää kohden.
Laatikkoruoan liemi pääsee seuraavina päivinä keittoliemeksi tai kastikkeen pohjaksi.
n. 1kg perunoita
400g paistijauhelihaa
persiljaa
4 pientä sipulia
2 valkosipulin kynttä
mustapippuria
suolaa
soijakastiketta
1 tölkki olutta
1 dl punaviiniä
vasikanfondia
kasvisfondia
tilkka tabascoa
laakerinlehtiä
maustepippuria
Siivuta perunat ja huuhdo ne kylmässä vedessä.
Paista pannulla sipulit, jauheliha ja mausta.
Tee liemi samalla pannulla oluesta ja viinistä ja fondeista.
Sekoita perunat ja jauhelihaseos uunivuokaan ja kaada päälle neste.
Uuni 180 C noin 1,5h
maanantai 16. heinäkuuta 2012
Kesäinen pyttipannu
Jääkaapista löytyi ainekset nakkikeittoon, mutta tänään keitto ei vaan houkutellut.
Aineksista syntyi sitten pyttipannu ja se maistui oikein hyvälle salaatin ja paistetun kananmunan kera.
3 perunaa
2 porkkanaa
1 sipuli ja sipulinvarsia
1 valkosipulinkynsi
reilusti tuoretta basilikaa
mustapippuria
suolaa
1 chorizo lenkkimakkara
2 juustonakkia

perjantai 13. heinäkuuta 2012
Laiva on lastattu piknik herkuilla
Uusi vene.
Fillari alle ja veneelle, pullo skumppaa ja piknik herkut mukaan.
Ihan ensin sade meinasi pilata hyvän idean nautiskella illasta veneellä, mutta onneksi tovin puun alla värjöttelyn jälkeen sade lakkasi. Kesä on sellainen.
Perunataivas oli tälläkertaa tehty näin:
uusia perunoita
sipulin varsia ja 1 pieni sipuli
mustapippuria
suolaa
rakeista sinappia
dijon majoneesia
Vähän erilainen salsa:
3 tomaattia
1 valkosipulin kynsi
kourallinen basilikaa
1 konjakkisalami ( pieni, nakin kokoinen )
valmista salsakastiketta 1/4 purkillista
chiliä
mustapippuria
suolaa
+ nachoja, vesimeloonia, pähkinöitä ja tietysti mansikoita!

maanantai 2. heinäkuuta 2012
Pehmeä paluu arkeen...
Jääkaappi tyhjäksi ennen Berliiniä ja Ruissia.
Viikonlopun jälkeen ruoka saa nyt olla melko terveellistä, mutta vielä vähän rasvaista, sopivassa suhteessa kumpaakin... ;-)
Juhannuksesta jäänyt makkarapaketti pääsi uuniin ja parin päivän takaiset uudet perunat päätyivät lisukesalaatiksi.
Puolikuivatut uunitomaatit antoivat lisämakua perunasalaatille.
Salaatin sekaan pääsi lähes kaikki mitä jääkaapin anti tarjosi. Ja hei, ihan hyvää tuli!
6-7 uutta perunaa
kourallinen tilliä
pala kurkkua
puolikuivattuja tomaatteja
2 uutta sipulia varsineen
n.100g laktoositonta fetaa
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
1/2 sitruunan mehu
Kyllä mä herkuttelisin tällä ruoalla myös ensi lauantaina ennen festareille menoa.
Kylmä olut, uunimakkaraa ja sopivasti suolaista perunasalaattia.
Nam!
torstai 3. toukokuuta 2012
Vappuruokaa, parempi myöhään kuin ei ollenkaan!
Koska vappupäivänä jäi nakit ja perunasalaatti tekemättä ja syömättä, päätin valmistaa vappuevästä päivän myöhässä. Oikein hyvälle maistui ruoka vichylasillisen kera, telkkarin ääressä ja hyvässä seurassa nautittuna.
Perunataivas valmistui tälläkertaa näistä antimista:
6 keitettyä perunaa
3 suolakurkkua
puntti tilliä
pari kourallista rucolaa
1 valkosipulin kynsi
1 sipuli
oliiviöljyä
majoneesia
kokojyväsinappia

maanantai 27. helmikuuta 2012
Munakoiso-jauheliha-perunavuoka
Säädin vähän perus munakoisovuoka reseptiäni ja laitoin nyt mukaan myös perunaa ja jauhelihaa.
Vaihteeksi näin.
2 munakoisoa
4 perunaa
400g paisti jauhelihaa
2 prk tomaattimurskaa
2 valkosipulin kynttä
1 ruukku basilikaa
2 kourallista rucolaa
3-4 kevätsipulin vartta
2 kuivattua chiliä
mustapippuria
maldon suolaa
ruokosokeria
oreganoa
juustoraastetta
Itketin munakoisosiivut suolalla ja huuhtelin veden alla huolellisesti. Kuivasin siivut ja paistoin ne kuumalla pannulla rypsiöljyssä. Siivutin myös perunat ja kuullotin ne lähes kypsiksi pannulla.
Paistoin jauhelihan, lisäsin joukkoon valkosipulin, kevätsipulin ja mausteet. Kaadoin sekaan tomaattimurskat. Hakkasin rucolan ja basilikan pieneksi ja lisäsin sekaan. Annoin jauhelihatomaattihässäkän hautua pannulla reilut puoli tuntia.
Ladoin munakoisot ja perusiivut vuokaan, lisäsin kerroksen jauhelihaa ja ripottelin väliin juustoraastetta. Vuokaan mahtui pari kerrosta ja päällimmäiseksi jätin jauhelihan ja juustoraasteen.
175 C
noin 45min
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Perunataivas

Ystäväni Taru on nimennyt tämän perunasalaatin perunataivaaksi, koska se on kuulema niin hyvää, että siihen voisi vaikka sukeltaa. Taivas siis ;-)
Ohje vaihtelee sen mukaan mitä kaapista löytyy tai mitä olen muistanut kaupasta ostaa.
Salaattiin voi hyvin lisätä tuoretta tilliä, oliiveja ja rakeista täysjyväsinappia, jos mielii niiden mausta. Toimii hyvin, lupaan.
1 kg perunoita
3 Myrttisen suolakurkkua
1 iso sipuli
kapriksia
1 rasia rucolaa
mustapippuria
1/2 sitruunan mehu
oliiviöljyä
majoneesia
oliiviöljyä
väkiviinaetikkaa
dijon sinappia
sitruunapippuria
maldon suolaa
maanantai 14. marraskuuta 2011
Lomaruokaa
Lomalla kaupassakäynti on ihan luksusta! Erilainen tarjonta saa minut aina innostumaan kokkauksesta.
Tässä ensimmäisen päivän lounas; veneperunoita ja salaattia tonnikalan, kikherneiden ja artisokan kera. Hyvää!
perunoita
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
kuivattuja yrttejä
paprikajauhetta
Uuni 175C noin 45 min
kikherneitä
oliiviöljyä
viinietikkaa
mustapippuria
suolaa
tomaattia
valkosipulia
tonnikalaa
majoneesia
oliiviöljyä
kapriksia
punasipulia

maanantai 26. syyskuuta 2011
Perunavelli

Lapsuuteni suosikkiruokaa oli aina äidin ja mummin tekemä perunavelli. Siis kyllä, perunaa, maitoa ja suolaa. That´s it!
Jotenkin vaan niin hyvää perusruokaa.
Aina aika-ajoin kaipaan tätä herkkua ja teen sitä pariksi päiväksi ja sitten perunan himo on taas tyydytetty hetkeksi.
5 luomu perunaa
perunan keitinlientä
laktoositonta maitoa
suolaa
voita
Perunat keitetään ensin, vatkataan sitten muusiksi omassa keitinliemessään ja lisätään sopivasti maitoa sekaan. Velli maustetaan suolalla ja päälle lisätään voinokare.
Ihanaa.
Palanen ruisleipää juustosiivulla kruunaa aterian ;-)
lauantai 2. heinäkuuta 2011
Kori pullollaan herkkuja!
Kesässä parasta on loma, ystävät, aurinko, golf, piknikit ja festarit!
Kesä on ihana!
Polttaa jo, ihan pian - Ruisrock, kohta me nähdään!
Piknik-korissa oli näiden herkkujen lisäksi myös juustoja, oliiveja, mansikoita, kirsikoita, roséviiniä ja skumppaa.
Avokadosalsa
3 pientä kypsää avokadoa
1/2 sitruunan mehu
n. 1/2 dl basilikaa
mustapippuria
maldon suolaa
8 saksanpähkinää
tilkka oliiviöljyä
Perunasalaatti
uusia perunoita
1 uusi sipuli + sipulin varsia
2 suolakurkkua
1 avomaan kurkku
6 retiisiä
tilliä
kastike:
avokadoöljyä
väkiviinaetikkaa
kokojyvä sinappia
dijon majoneesia
mustapippuria
suolaa
Hedelmäsalaatti
1/2 papaija
1/2 ananas
1/2 cantaloupe meloni
kirsikoita
sitruunamelissaa
Tomaattisalaatti
rasia kirsikkatomatteja
basilikaa
pieni pala fetaa
oliiviöljyä
mustapippuria
maldon suolaa
perjantai 24. kesäkuuta 2011
Rokkiruokaa jussina

Juhannus on täydellinen aika harjoitella, mitä ruokia Ruissin piknik-koriin pääsee.
Tänään testasin perus hyvää salaattia, joka varmasti toimii Turussakin.
Tänään super bonus etuna, oli että osa salaattiaineksista löytyi äidin kasvimaasta. Ihan täydellistä.
Salaatti valmistui musan tahdissa, fiilistellen jo tulevia festareita. Ja koska vietän tänään juhannusta Heinolassa, musavalinta on takuuvarmaa kotikaupungin kamaa, Apulantaa! Keikkaa odotellessa siis :-)
keräsalaattia
rucolaa
tilliä
2 punasipulia varsineen
2 tomaattia
1/2 kurkku
6-8 retiisiä
8 pientä keitettyä perunaa ( edelliseltä päivältä jääneet )
1/2 Aura juusto palasta
varrellisia kapriksia
Tunnisteet:
aurajuusto,
peruna,
retiisi,
ruisrock,
salaatti
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)