Näytetään tekstit, joissa on tunniste oliivit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oliivit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. joulukuuta 2013

Pienet joulutuliaiset

Näitä samoja herkkuja teen joka joulu ja ohjeetkin löytyy täältä blogista jo pariin kertaan.
Olen perinteiden ystävä ja nautin siitä, että joulupöydässä on aina niitä tuttuja ruokia, mutta myös jotain ihan uutta.

Äitini on allerginen kalalle, joten erityisesti hän ilahtuu aina näistä tekemistäni marinoiduista oliiveista, pavuista, herkkusienistä ja artisokista.
Ja maistuvat ne onneksi muillekin.
Nam.




perjantai 23. joulukuuta 2011

Sitruunaiset oliivit


Oliivit sopivat niin joulupöytään kuin kesäjuhliinkin, juustojen seuraksi tai ihan vaan naposteltaviksi.
Marinoidut oliivit kuuluvat omiin suosikkeihini, niihin helppoihin kokkausteni peruspilareihin, joita teen tosi usein ja jotka varmasti maistuvat vieraille.

Tällä kertaa oliivit saivat seurakseen sipulia, paprikaa ja persiljaa.

1 prk vihreitä oliiveja
1 prk kalamata oliiveja
oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
1 pieni punasipuli
1/4 punaista paprikaa
persiljaa
mustapippuria