Postilaatikosta tipahti Yhteishyvä ja sen välissä ruokaliite. Tarvitsin ideoita arkiruokaan ja sieltä siis löytyi. Mahtavaa. Muunsin tietysti hieman alkuperäistä reseptiä, joten tässä omani:
1,5 l vettä
kalafondia
1 kasvisliemikuutio
loraus valkoviiniä
piparjuuritahnaa ( ohjeessa luki 4 rkl joka tuntui minusta paljolta. lisäsin kuitenkin tahnaa koko ajan ja vielä valmiiseen keittoonkin. laita siis pikkuhiljaa ja lisäile oman maun mukaan )
laktoositonta voita
suolaa
maustepippuria
mustapippuria
valkopippuria
pala purjoa
kevätsipulia
tilliä
4 perunaa
2 porkkanaa
pala palsternakkaa
1/2 pkt lohikuutioita ( pakaste )
1/2 pkt seikuutioita ( pakaste )
Laita vesi kiehumaan ja lisää siihen fondi, liemikuutio, valkoviini, mausteet ja piparjuuritahna. Pilko juurekset ja laita soppaan sekaan. Keitä kasvikset puolikypsiksi ja lisää lohi. Kiehauta ja lisää tarvittaessa suolaa ja lopuksi vielä tuore tilli, kevätsipulit ja reilu nokare voita. Tarkasta maku ja lisää tarvittaessa piparjuuritahnaa maun mukaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalakeitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalakeitto. Näytä kaikki tekstit
torstai 5. helmikuuta 2015
tiistai 28. tammikuuta 2014
Eka oma kalakeitto!
Olen nyt viikon puhunut kalakeitosta. Kuinka sitä tekee mieli, että pitäisi tehdä sellaista kotona, ostaa ainekset, miten oikein osaan ja että sen pitäisi maistua ihan tavalliselle.
Tänään sain vihdoinkin toteutettua viikon kestäneen missioni.
Kävin Stockkalla ruokakaupassa, sain superhyvää palvelua kalatiskillä ja päätin kokeilla ensimmäistä itsetekemää kalakeittoa.
Sain kehuja poikaystävältä, keitto maistui ja bonuksena tarjolla oli vielä tuoretta ruisleipää laktoosittomalla voilla voideltuna.
Aion tehdä soppaa toisekin!

1l vettä
2 kalaliemikuutiota
kalafondia
hummerifondia
n. 1 dl valkoviiniä
n. 10-15 kpl maustepippureita
valkopippuria
mustapippuria
suolaa
laktoositonta voita
10 kpl varhaisperunoita
2 porkkanaa
1 sipuli
1 purjo
kevätsipulia
ruukullinen tuoretta tilliä
n. 500 g kalasekoitusta Stockkan kalatiskiltä ( sis. lohta, simpukoita, mustekalaa, jotain vaaleaa kalaa, katkarapuja, purjoa, persiljaa, tilliä )

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)