Postilaatikosta tipahti Yhteishyvä ja sen välissä ruokaliite. Tarvitsin ideoita arkiruokaan ja sieltä siis löytyi. Mahtavaa. Muunsin tietysti hieman alkuperäistä reseptiä, joten tässä omani:
1,5 l vettä
kalafondia
1 kasvisliemikuutio
loraus valkoviiniä
piparjuuritahnaa ( ohjeessa luki 4 rkl joka tuntui minusta paljolta. lisäsin kuitenkin tahnaa koko ajan ja vielä valmiiseen keittoonkin. laita siis pikkuhiljaa ja lisäile oman maun mukaan )
laktoositonta voita
suolaa
maustepippuria
mustapippuria
valkopippuria
pala purjoa
kevätsipulia
tilliä
4 perunaa
2 porkkanaa
pala palsternakkaa
1/2 pkt lohikuutioita ( pakaste )
1/2 pkt seikuutioita ( pakaste )
Laita vesi kiehumaan ja lisää siihen fondi, liemikuutio, valkoviini, mausteet ja piparjuuritahna. Pilko juurekset ja laita soppaan sekaan. Keitä kasvikset puolikypsiksi ja lisää lohi. Kiehauta ja lisää tarvittaessa suolaa ja lopuksi vielä tuore tilli, kevätsipulit ja reilu nokare voita. Tarkasta maku ja lisää tarvittaessa piparjuuritahnaa maun mukaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sei. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sei. Näytä kaikki tekstit
torstai 5. helmikuuta 2015
maanantai 8. maaliskuuta 2010
Sekametelikala

Ideat loppu! Kaupassa ei ajatus kulkenut yhtään ja mitään ei tehnyt edes mieli. Ostin vähän sitä sun tätä, miettimättä syntyisikö niistä joku ruoka. Kotiin tullessani nälkä olikin huutava. Nyt äkkiä jotain ruokaa, ihan sama, jotain hässäkkää vaikka.
Laitoin valmiiksi paloitellut pakaste seitipalat vuokaan ja heitin joukkoon pussillisen pakaste katkarapuja. Kaivoin laatikosta keittiösakset ja leikkasin sekaan kevätsipulin varsia, rucolaa ja sitruunamelissaa. Löysin jääkaapista tuorejuuston jämät ja kaadoin sen lisäksi vuoan päälle purkillisen kookosmaitoa. Mausteeksi päädyin laittamaan sitruunapippuria, valkopippuria ja kuivattua tilliä. Kuorrutin ruoan emmental -ja parmesan juustoraasteilla. Vuoka valmistui uusissa 225 asteessa neljässäkymmenessä minuutissa.
Yllättävän hyvä ruoka. Ihmettelen ihan itsekin ;-)
Nestettä ruoassa oli aika reilusti, joten ehkä vähempikin määrä kookosmaitoa olisi riitänyt. Tosin jos sekametelikalan syö vaikka riisin kanssa, on aika kivaa että siinä on tätä pehmeän makuista kastiketta mukana.
300g pakastekala kuutioita ( seitiä )
180 g pakaste katkarapuja
1/2 laatikollista rucolaa
reilusti tuoretta sitruunamelissaa
kevätsipulin varsia
n. 50 g laktoositonta maustamatonta tuorejuustoa
165 ml purkki kookosmaitoa
emmental juustoraastetta
parmesan raastetta
kuivattua tilliä
sitruunapippuria
valkopippuria
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)