Näytetään tekstit, joissa on tunniste pannukakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pannukakku. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Lettu, tai sittenkin pannari!

Halusin sunnuntai-iltana syödä lettuja jälkkäriksi.
Olen kuitenkin päättänyt välttää kananmunaa, joten yritin keksiä miten tehdä taikinan ilman munaa. Olen jo kerran onnistunut, mutta halusin tietysti testata jotain erilaista, ihan vaan huvikseni.

Kokeilu ei mennyt ihan niinkuin piti, eli taikina ei pysynyt kasassa lettuina. Kaksi lettua paistoin ja sitten luovutin. Päätin tehdä pannarin ja se olikin parempi ratkaisu.
Taikina maistui jo pannulla mössönä tosi hyvälle, joten luotin pannariin.
Ja siitä tulikin ihan tosi hyvä.
Maku oli tietysti paras, koostumus edelleen melko pehmeä, eli jostain syystä se ei kovin helpolla pysy kasassa.
Jos kuitenkin haluat testata tätä terveellistä pannukakkuohjetta, suosittelen lämpimästi, koska makeanhimo taittuu jo pienellä palalla, jäisten mustikoiden ja agavesiirapin kera.



1 1/2 kypsää banaania haarukalla murskattuna
n. 2 - 3 dl laktoositonta maitoa ( jos olisi ollut, olisin mielummin käyttänyt mantelimaitoa, riisimaitoa tai kauramaitoa )
n. 1,5 dl kauraleseitä
n. 0,5 dl mantelijauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
loraus agavesiirappia

Uuni 180C, noin 20 min

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Banaanipannukakut

Sunnuntai aamuna on kiva kokkailla jotain spessua, jotain mitä ei joka aamu tule syötyä ja sellaista mitä ei ole aikaa valmistaa arkena.

Tänään heräsin taas aikaisin, maksoin laskut ja laskutin.
Tein kuitenkin ihan ensin valmiiksi pannaritaikinan ja annoin sen seistä tunnin verran, sillä aikaa kun puuhastelin muuta.

Aluksi ajattelin tehdä ihan perinteisen pannarin, mutta kun muistin että meillä on korkkaamaton valurautainen pikkulettupannu, ajattelinkin testata sitä. Kävin siis lisäämässä taikinaan vähän leivinjauhetta tämän hoksatessani ;-)

Letut maistuivat herkulle jäisten mustikoiden ja vadelmien, sekä agave siirapin kanssa.
Eipä voi sunnuntai enää paljon paremmin alkaa!



5 dl mantelimaitoa
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
n. 1/2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
1 kypsä banaani



sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kookospannari

Päätin pyhäpäivän kunniaksi tehdä jotain jälkkäriä. Pian lähetyvän muuton takia, on tarkoitus saada kuiva-ainekaappia tyhjennettyä, joten en ostanut mitään kaupasta, vaan tein sitä mitä kaapista löytyi.
Kookosletut ovat suosikkejani, mutta tänään en jaksanut seisoa paistinpannun vieressä. Tein siis kookospannaria ja ihan hyvin sekin onnistui.
Ei liian makeaa, vaan juuri sopivaa. Kupillinen piparminttuteetä kaveriksi, ah.
Suosittelen testaamaan, tosi hyvää!

400ml kookosmaitoa
4 munaa
2 dl riisijauhoja
1 dl kookossokeria ( tähän sopii toki ruokosokeri tai tavallinen sokeri )
1 dl kookoshiutaleita
loraus hunajaa
loraus rypsiöljyä

Sekoita aineet keskenään, anna taikinan vetäytyä puolesta tunnista tuntiin. Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle tai voideltuun piirasvuokaan. Uuni 200 C, noin 25 min.




maanantai 21. marraskuuta 2011

Gluteeniton pannukakku


Ostin tänään Anton & Antonista taivaallisen makuista luomu mantelimaitoa.
Kutsuin kaverit kylään syömään Ravintolapäivän rääppiäisruokia ja jälkkäriksi tein pannukakkua.

Niin makeaa ja niin hyvää!

8 dl mantelimaitoa
3 luomumunaa
5 dl riisijauhoa
2 rkl ruokosokeria
1 rkl kookossokeria
1 tl suolaa

Uuni 175 C 40 min