torstai 25. helmikuuta 2010

Berliinin herkkuja.






Loman parasta antia on ruoka! Niinkuin nytkin. Mitä ihania herkkuja Berliini tarjosikaan.. ah. Haaveilimme ystäväni Jannan kanssa ruuasta lähes joka hetki. Voi kun olisimme ehtineet ja jaksaneet vaan syödä enemmän ja useammin.. ;-)

Ensimmäisenä iltana söimme intialaisessa.
Tilasin pinaattikanaa. Ruoka oli todella mietoa mutta maku oli ihanan pehmeä ja samettinen. Haluan kokeilla tällaista herkkua itsekin, ehkä hieman enemmällä maustemäärällä tosin.

En yleensä syö leipää, mutta lomalla voi syödä mitä haluaa. Loistava soijalatte, tuore sämpylä ja ihanat juustot aloittivat aamun. Omenapiiras kruunasi kaiken.

Täydellinen torttu! Sisällä omenaa, päällä pähkinöitä. Totesinkin Jannalle, että meillä ei koko piiraaseen laitettaisi näin paljon pähkinöitä kun tämän kakkupalan päällä oli. Tällaisen kakun aion joskus tulevaisuudessa kehitellä omaksi ohjeekseni, kunhan tulee oikea hetki ja oikeat juhlat.

Juustoja, juustoja ja juustoja! Pala juustoa, tilkka viiniä ei tässä tapauksessa ole oikea lause..
Juustopalat olivat niin reiluja että jaoimme Jannan kanssa herkkulautasen ja joimme isot lasit ihanaa Chiantia.
Autiolle saarelle ottaisin mukaani juustoja. Niillä voisin elää, se tuli todistetuksi jälleen.

Sushi oli tuoretta ja hyvää. Toimii, kuten aina. Juomana lasillinen kylmää proseccoa. Nam.

Matkan paras ruoka oli alkuruuaksi tilaamamme juustokuorrutettu artisokka-valkosipuli vuoka. Taivaallista!
Tämä testaan pikapuoliin kotona, ruoka vei todellakin kielen mennessään. Kysyin tarjoilijalta jopa mitä juustoa ruuassa oli käytetty. Vastaus: Emmentalia. No, katsotaan millaiseksi vuuaksi tämä ihanuus minun keittiössä muodostuu. Lupaan tämän reseptin pikapuoliin blogiini.

Peruspihvi. Hyvä tomaatti kastike oliiveilla ja kapriksilla. Lisäkkeenä hieman kalpeita perunaveneitä ja kasviksia.
No joo..ihan ok, ei parasta mutta hyvää kuitenkin.

4 kommenttia:

  1. Osa kuvista jäi näköjään latautumatta. Yritän vielä illalla uudestaan.

    VastaaPoista
  2. Ihana omenapiirakka. Taju lähtee än yy tee nyt.

    VastaaPoista
  3. Omenapiirakka oli ihanaa, ja taju lähti! Saat tulla Jonna syömään heti kun keksin miten tuollaisen herkun saa valmistettua.

    VastaaPoista
  4. Tuo pähkinäkuorrutettu torttu on kyllä ehkä ihan hitsin hyvän näköistä! NAM! Tekisi kyllä miullakin mieli testata jotain vastaavaa.. ihanan paljon pähkinöitä :)

    VastaaPoista