sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Sunnutaista tuli kakkupäivä!

Ankean harmaa sää ja sunnuntai! Kävelylenkki muuttui autoiluksi kirppikselle, Verkkokauppaan ja ruokakauppaan. Päätin keksiä jotain kivaa, eli leipoa. Poikaystäväni toiveesta tein kakun, täytekakun.
En edes muista edellistä kertaa kun olen leiponut täytekakkua, koska yleensä teen porkkana -tai juustokakkua, kun en ole itse niin kermaisen kakun perään.

No, nyt kokeilin! Ihan hyvin onnistuin, pieniä mokia lukuunottamatta ;-) Kuten että täytteestä tuli liian juoksevaa ja en edes oikeastaan keksinyt mitä kakun sisälle kannattaisi laittaa. Kermakakku ei edelleenkään ole suosikkini, mutta olen tosi ylpeä itsestäni kun leivoin oikean kakun, itse, minä!!!



pohja:

4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl maizenaa
1,5 tl leivinjauhetta

Vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi. Siivilöi kuivat aineet sekaan taikinaan ja nostele varovasti joukkoon. Paista kakkua uunissa 175C noin 40min.

täyte:

laktoositonta turkkilaista jugurttia
vadelmia
mustikoita
limen mehua
agave siirappia

banaania

päällinen:

sunnuntai kuohkea vispi ( maidoton kerman tapainen, vaahtoava kasvirasvavalmiste )
+ muutama ruokalusikallinen täytettä antamaan väriä
granaattiomenan siemeniä
tummaa suklaata raastettuna



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti