keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Pieni jäätelökakku tai oikeastaan jäädyke

Raskauden loppuvaihe on tuonut minulle himon kylmään mehujäähän ja/tai jäätelöön. Kylmä helpottaa närästystä ja muutenkin maistuu yksinkertaisesti parhaalle. Lepuutuksen ohella siis etsin netistä reseptejä jätskeihin ja muihin kylmiin herkkuihin. Siinä se äitiyslomalaisen aika mukavasti kuluukin, kun säätkään eivät ole sieltä kauneimmasta päästä.

Tähän jäätelökakkuun löysin inspiraation Uusia tuulia - blogista, johon ohje löytyy täältä: http://www.lily.fi/blogit/uusia-tuulia/jaatelon-suloinen-suukko
Ministi muuntelin sitä matkan varrella, mutta alkuperäinen ohje auttoi kyllä paljon. Kiitos siitä!



täyte:
2 isoa pakastettua banaania ( siivuina pakkasessa valmiina )
1 kookosmaitotölkin sisältö, eli se kovettunut osuus ( nesteen voi käyttää myöhemmin vaikka smootheihin )
pakastettuja pensasmustikoita

pohja:
n. 1/2 dl cashewpähkinöitä
n. 1/2 dl manteleita
4 taatelia
2 rkl mantelijauhetta
n. 1/2 dl kookoshiutaleita
loraus hunajaa
ripaus suolaa

Laita pähkinät, mantelit ja taatelit likoamaan hetkeksi.
Tee sillävälin täyte. Laita jäätyneet banaanisiivut ja kookosmaito monitoimikoneeseen ja sekoita massa takaiseksi. Laita seos odottamaan kulhoon. Huuhtele kannu ja murskaa pohjan ainekset. Sekoita täyteeseen pakastemustikat, kaada se pakasterasian pohjalle ja painele sitten pähkinäinen pohja täytteen päälle.
Pakasta pari tuntia.
Oma kakkuni jäi pakastimeen kahdeksi päiväksi, ja siksi koostumus oli enemmän jäädykemäinen. Uskon että laatu on pehmeämpi ja enemmän jäätelön omainen, jos pakastat kakkua vain tunnin, kaksi. Hyvää se toki oli nytkin.
Sulata rasiaa hetki kuuman veden alla ja kumoa kakku lautaselle. Koristele ja nauti. Nam.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti