sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Pavlova

Pavlova tuli elämääni vasta muutama viikko sitten, kun olimme poikaystäväni vanhempien luona syömässä. Jostain syystä en ollut koskaan maistanut tätä herkkua, ja ihastuin Svanten äidin Annikan tekemään jälkiruokaan niin, että pyysin heti reseptin itselleni ja päätin kokeilla sitä brunssille ystävieni iloksi.

Pavlova oli helppo, ihan tosi helppo!
Ja miten hyvän makuinen, upean näköinen ja raikas!

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.
Tein pavlovan kaksinkertaisena annoksena, koska brunssipöydässä oli nälkäisiä suita noin kymmenkunta.
Tässä ohje pienemmälle porukalle.



Pohja:
4 kananmunan valkuaista
2 ½ dl hienoa sokeria
2 tl maizenaa
1 tl siideriviinietikkaa

Täyte:
3 dl kuohukermaa
mansikoita, vadelmia, mustikoita ja karpaloita

Uuni 150 C

Erottele munien valkuaiset kulhoon. Vatkaa vaahdoksi.
Lisää puolet sokerista valkuaisten joukkoon pikkuhiljaa ja koko ajan voimakkaasti vatkaten. Sekoita perunajauhot lopun sokerin joukkoon. Lisää seos valkuaisvaahtoon vähitellen koko ajan vatkaten. Vatkaa seosta, kunnes se on kiiltävän valkoista ja kovaa. Sekoita marenkivaahdon joukkoon lopuksi viinietikka.
Nostele lusikalla marenkivaahtoa leivinpaperille piirretyn ympyrän muotoon. Laita reunoille marenkia enemmän, korkeammaksi keoksi. Näin täyte pysyy kakun sisällä sitten helpommin eikä valu.
Kypsennä uunin alatasolla 1 ½ tuntia.
Anna marengin jäähtyä ja kovettua rauhassa ja vatkaa sillävälillä kermavaahto.
Nosta marenkipohja tarjoiluvadille, täytä se pakastemarjoilla ja päällystä komeus kermavaahdolla. Koristele marjoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti