sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Super helppo näkkäri

Sain jokin aika sitten siskoltani gluteenittoman näkkileipäohjeen. Resepti oli kuitenkin unohtunut sänhköpostikaaokseen, ja tänään poistaessani turhia maileja törmäsin siihen uudestaan.

Jääkaapissa oli jo valmiina odottamassa kookosjäätelön pohjaksi murskaamani pähkinäseos, joten päätinkin käyttää sen näkkärikokeiluun. Resepti siis muuttui, oikeastaan lähes kokonaan, mutta koska tämä maistui niin hyvälle, voin kokeilla alkuperäistäkin ohjetta mieluusti! Kauraleseet voi jättää ohjeesta siis pois, jos mielii täysin viljatonta vaihtoehtoa.

n. 2 - 2 1/2 dl manteleita ja pähkinöitä rouheena
1 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl kauraleseitä
2 dl maissijauhoja
2 1/2 dl kuumaa vettä
1/2 dl oliiviöljyä
ruususuolaa

Uuni 150°C (kiertoilma), noin 50-55 min.
Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa, kaada joukkoon kiehuva vesi ja öljy ja sekoita tasaiseksi massaksi.
Kaada taikina pellille leivinpaperin päälle.
Laita käsi muovipussiin ja tasoita taikina mahdollisimman ohueksi. Ohjeesta tulee pellin kokoinen.
Sirottele sormisuola/ruususuola taikinan pinnalle.
Voit leikata taikinaan sopivan kokoisia paloja tai jättää sen kokonaiseksi ja murtaa sitten valmiista levystä rouheita paloja.
Anna näkkileivän jäähtyä ennen syömistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti