torstai 1. toukokuuta 2014

Pinaattipesto

Päätimme viettää vappupäivää ihan vaan kaksistaan kotona, sohvalla makoillen ja telkkaria katsellen.
Eilisen juhlinta riitti, sadesää ei houkutellut ja kerrankin oli aikaa vaan olla.
Hyvä päätös.

Tein meille ihanan aamiaisen ilman kiireenhäivää, siivosin keittiön oiken kunnolla ja valmistin ensimmäistä kertaa Vitamixilla jotain muutakin kun smoothieta tai mehua ;-)

Vähän nuutuneet yrtit pääsivät pestoon, samoin kuivettunut pala parmesania.
Muut ainekset olivatkin pestotyyppiseen suunnitelmaan sopivat.



pinaattia
korianteria
persiljaa
kevätsipulinvarsia
1 valkosipulin kynsi
cashew pähkinöitä
pala parmesania
palla västerbotten juustoa
tomaattipyrettä
muutama kirsikkatomaatti
oliiviöljyä
loraus vettä
mustapippuria
maldon suolaa
( 1/2 sitruunan mehu )

Laitoin kaikki ainekset Vitamixiin ja sekoitin ne keskenään tasaiseksi tahnaksi. Ihan lopuksi lisäsin vielä muutaman pähkinän lisää ja sekoitin 1 teholla niin, että pähkinät jäivät mukavan karheiksi.

Pesto maistui vappulounaana gluteenittoman pastan kera.
Paistoin vielä pannulla luomupekonia ( uusi tuttavuus Stockkan luomuosastolta - tosi hyvää ) ja lisäsin sen keitetyn pastan ja sinne sekoitetun peston joukkoon.
Maistui hyvälle!

Pestoa jäi vielä mukavasti jäljelle, joten laitan sitä ehkä myöhemmin leivän päälle, salaatinkastikkeeksi tai keksin jotain muuta käyttöä. Jee!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti